Torniosta naisten edustukselle voitto ja tasapeli

Naisten edustusjoukkue matkasi sunnuntaina 17.11 pelaamaan Tornioon, jossa vastaan tulivat sarjanousija PaKa Kuusamosta ja turnauksen emäntäjoukkue SBT Tornio. PaKaa vastaan on viimeksi pelattu 3.divisioonassa, jolloin molemmat voitot kirjattiin Levin naisille. SBT Tornion kanssa on väännetty samaa sarjaa jo useamman vuoden ajan ja taistot ovat olleet melkeinpä poikkeuksetta tasaisia vääntöjä.

SBC Levi – PaKa 7-3

Ottelu lähti käyntiin tunnustellen ja katsellen, miten kaveri pelaa. PaKan kokoonpanossa ei ollut tällä kertaa mukana kuin kymmenkunta pelaajaa, joten hyvällä omalla pallollisella pelaamisella väsytettäisiin kaveria ja otettaisiin peli heti omiin käsiin. Pelin alku oli kuitenkin hieman hermostunutta pelaamista ja ensimmäisen maalin pääsikin viimeistelemään viiden minuutin pelin kohdalla Paka. Erän puolen välin tienoilla Levin naiset saivat kuitenkin lyhyen ajan sisään kaksi maalia ja käännettyä tilanteeksi 2-1. PaKa pääsi pelaamaan ylivoimaa ajassa 10:28 ja käyttivätkin sen hyödykseen, kun pallo kimpoilee ihan ihmeellisesti Levin maaliin. Ennen erän loppua Levin naiset ottivat kuitenkin johtopaikan taas haltuunsa ja erätauolle siirryttiin 3-2 numeroista. Levin maalit #17 Kilpeläinen (#6 Jesiöjärvi), #28 Rönn (#23 Tölli) ja #23 Tölli (#28 Rönn).

Toisen erän alkuun päästiin pelaamaan ylivoimaa, jota tuottikin ilahduttavasti tulosta, #8 Ovaska tekee ja #4 Kuru syöttää. Pari kymmentä sekuntia myöhemmin Levin naiset lisäävät johtonsa jo 5-2, #17 Kilpeläinen, #12 Taljan syötöstä. Vielä ennen erän loppua maalin edushässäkän päätteeksi digitaalit vaihtuvat jo 6-2 Levin naisten hyväksi kun #17 Kilpeläinen tekee hatullisen täyteen #6 Jesiöjärven syötöstä.

Kolmanteen erään siis turvallisen tuntuisesta johdosta. Pelin ollessa melko passiivista, kun vastustaja ei kovin aktiivisesti pelannut, ja Levin naiset lähtivät turhaan mukaan tähän hitaaseen tempoon. Kolmannen erän maalihanat aukaisi Paka kaventaen peliä 6-3. Mutta tästä pari minuuttia myöhemmin Levi maalasi jälleen kun #15 Vastamäki pääsee ohjaamaan #12 Taljan toimituksen maaliin pudottaen samalla alkukaudella kerätyn eläintarhan selästään.

Pelistä päällimmäisenä jäi mieleen hyviä onnistumisia ja pallollista varmuutta, sekä viimein se kauden avausvoitto.

https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sbc-levi-paka/8308/5875?id=14029&name=SBC%20Levi

SBT Tornio – SBC Levi 4-4

Toisen pelin vastus tiedettiin astetta kovemmaksi ja fyysisemmäksi. Ensimmäisen pelin hyvä fiilis koetettiin pitää ja jatkaa siitä mihin jäätiin. Peli alkoikin Levin naisten osalta erityisen hyvin kun viiden pelin minuutin kohdalla tilanne oli naisten hyväksi jo 0-2. Levin maalit vaparikuviosta #15 Vastamäki (#17 Kilpeläinen) ja keskialueen riistosta #17 Kilpeläinen. Hyviä tilanteita saatiin luotua puolin ja toisin ja seuraavan maalin tekikin 1-2 kaventaen Tornio erän loppupuolella.

Melkein heti toisen erän alkuun Tornio tasoittaa tilanteeksi 2-2. Levin naiset pääsivät kokeilemaan ylivoimaa kaksiminuuttisen verran, mutta hyvistä tilanteista huolimatta palloa ei saada maaliin asti. Seuraavaksi onkin Levin naisten vuoro kyykkiä alivoiman merkeissä, ja tässä onnistutaankin ilman takaiskuja. Enempää ei maaleja tai muita merkintöjä erän aikana tule.

Kolmanteen erään siis tasatilanteesta. Mutta eipäs aikaakaan kun Levin naiset ottivat jälleen kuskin paikan pelissä, 2-3 #18 Pälä maalintekijänä, #4 Kuru syöttäjänä. Ihan hirveän kauaa ei johtoasema kuitenkaan pysynyt, kun Tornio on jälleen tasoissa. Tämän maalin jälkeen Tornion pelaaja istumaan jäähypenkille ja sinisten ylivoima pyörimään. Hyvän pyörityksen päätteeksi #28 Rönn vie tarkalla vedolla Levin 3-4 johtoon #23 Töllin syötöstä pelikellon näyttäessä 35:33. Kissa ja hiiri leikki huipentuu siihen, että 42:19 Tornion pelaaja teki ottelun neljännensä tuoden Tornion 4-4 tasalukemiin. #35 Järvelin ehti venyä Levin maalilla pallon tielle 17 kertaa ja taisivat pari kertaa tolpatkin pelastaa.

Summasummarum, tasainen peli joka olisi voinut kääntyä myös kummalle tahansa. Levin naisten harmiksi vain piste kotiin tuomisina tästä pelistä, vaikka kaksikin olisi ollut otettavissa.

https://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sbt-tornio-sbc-levi/8310/5875?id=14029&name=SBC%20Levi

Joukkueen sisäisen parhaan pelaajan palkinnon ansaitsi itselleen hyvillä väännöillä päätään pidempiään vastaan ja näistä tiukoista kulmaväännöistä useasti voittajana selvinnyt alakerran luutija, joukkueen kuopus #27 Jokelan Mari.

Naisten pelit jatkuu sunnuntaina 1.12 Sodankylässä LaVen vieraana.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-pohjois-suomi-lohko-8/5875

Kommentit on suljettu.