Naisten edustuksen kausi päätökseen

Naisten edustus pelasi  kautensa viimeiset 2. divarin runkosarjapelit lauantaina 2.3. Rovaniemen Ounasrinteellä. Vastassa olivat oululaiset joukkueet SSRA II ja HaHe. Aiemmat kohtaamiset olivat menneet maalien merkeissä selkeästi vastustajille, joten tiukkaa vastarintaa oli tällä kertaa luvassa. Naisilla oli viimeisiin peleihin lähdettäessä panoksena saada kasaan tärkeitä sarjapisteitä, jotta suora sarjapaikan säilyttäminen olisi mahdollista.

SBC Levi – SSRA II 5-2

Jos syksyn puolella vielä pelien ja erien alut olivat tokalle vaikeita, eivät ne ole sitä enää joulun jälkeen olleet. Vahva alku naisille ja 1-0 johtomaalia tuuleteltiin jo 37 pelisekunnin jälkeen, asialla kaksikko MarjaLeena, #23 Leena Töllin tehdessä #18 Maria Pälän syötöstä. Ankat pääsivät kuitenkin tasoittamaan lepsusti pelatun maalinedustilanteen päätteeksi 1-1 vajaan seitsämän minuutin kohdalla. Erän loppuun kuitenkin vielä tutkapari pääsee ohittamaan klapklap malliin ankkavahdin vieden tokan 2-1 johtoon, maali #28 Milla Rönn ja syöttö #23 Tölli. Toisessa erässä taisto on tasaista ja tilanteita syntyy molempiin päätyihin, hienoinen pallonhallinta sinisellä tokalla. Toisen erän ainokaisesta maalista vastasi kuitenkin Ankat, kun he pääsivät siirretyn rangaistuksen aikana pyörittämään ilman maalivahtia 6vs5  tarkan ankkavedon mennessä läpi koko tokkaviisikon. Sisuuntunena lähdimme kuitenkin kolmanteen erään taistelemaan sarjapisteistä, ja sen kyllä näki sillä pelikellon näyttäessä  34:30 sininen tokkapyörremyrsky oli takonut taululle lukemat 5-2 ja joku katsomosta saattoi kuulla pienen napsahduksen vastustajan selkärangasta. Kolmannen erän maalit, kahteen otteeseeen #28 Rönn ja kertaalleen #44 Anna Pälä. Enempää maaleja ei nähty, vaikka Ankat kokeili vielä ilman maalivahtia ja tokalla oli muutamaankin kertaan paikkaa laittaa palloa tyhjään maaliin. #35 Anni Järvelin torjui Levin maalilla 17 kertaa, kun vastustajan maalivahti osui pallon tielle 10 kertaa. Tärkeä voitto tokalle ja sarjapaikka näin varmistettu.

HaHe – SBC Levi 3-2

Toisessa pelissä vastaan asettui sarjakärki, joka ei ollut vielä kauden aikana hävinnyt yhtään peliä. Päivän edellisestä pelistä saatu hieno taisteluilme ja kauden parhaimmat peliesitykset pyrittiin tuomaan mukaan tähänkin peliin. Peli lähtikin tokan puolesta hyvin käyntiin kun tilanteita saatiin luotua vastustajan päätyyn ja HaHe saatiin pidettyä pois vaarallisimmilta maalintekopaikoilta. Maalinteon aloitti ajassa 3:57 #23 Leena Tölli jonka kova syötön haltuunotto ja rystykosketus lipui HaHen maalin tolpan juuresta sisään kuin hidastetusta mustavalkoelokuvasta, syöttö #28 Milla Rönn. Levin tokka kasvattaa johdon jo 2-0 vielä ensimmäisen erän aikana kun kulmavaparin jälkimainingeissa pallo pyörii maalinedustalla mukavasti niin, että #17 Iida-Maria Kilpeläinen pääsee rystyllä puttaamaan pallon maaliin, syöttö #44 Anna Pälälle. Toisessa erässä tokan hyvä meininki jämähtää niin sanotusti jaloilleen ja Hahe jatkaa sitkeää pallon pyörittämistä. Erän puolenvälin tienoilla tokkalainen komennetaan jäähylle estämisestä. Tätä ylivioimaa ei Hahe käyttämättä jätä kaventaen lukemiksi 1-2. Erän viimeisillä sekunneilla HaHe saa toimitettu pallon ohi #35 Anni Järvelinin vartioiman maalin, kun peittopelaaminen uinahtaa vain hetkeksi haaveillen jo erätaukosummerista. Viimeiseen erään siis 2-2 tasatilanteesta. Viimeisen erään tokka saa kaivettua jälleen jalat parkista ja uutta energiaa kauden viimeiselle 15 minuuttiselle, olisihan se mukava ryövätä pisteitä sarjakärjeltä. Hyvä yritys ei tällä kertaa kantanut loppuun asti. HaHen korkeakarvaus tuotti ajoittain päänvaivaa puolustukselle ja vaihtohässäkässä pallo suorastaan tarjoiltiin vastustajalle HaHe pääsi viimeistelemään 3-2 maalin ajassa 40:36. Enempää maaleja ei nähty ja näin HaHe vei nämäkin pisteet mukanaan. #35 Anni Järvelin venyi maalilla huimaan 25 torjuntaan kun vastustajalle torjuntoja kertyi 13.

Joukkueen sisäisen tsempparin palkinnon ansaitsi peleistä itselleen ensimmäistä kertaa peleissä puolustajan tontilla nähty #8 Sanna Ovaska, joka pienestä jännityksestä huolimatta hoiti tonttinsa erinomaisesti.

Näin on siis naisten edustuksen pelit pelattu sarjakaudelta 2018-2019, sijoitus sarjassa tulee olemaan 5. tai 6. riippuen tämän viikon lauantain 10.3 Kajaanissa pelattavista runkosarjan viimeisistä peleistä muutamien joukkueiden kohdalla. 18 peliä pelattiin: 6 voittoa, 4 tasapeliä ja 8 tappiota.

Kiitos kaunis kaikille kaudesta! Tsemppiä ja menestystä sarjan joukkueille jatkopeleihin!

Erityiskiitokset Naisten edustuksen sponsorit:

Oxdog, Intersport Levi, Agnico Eagle Kittilä, Levi Center Hullu Poro, Lasamec Oy, Kello- ja korukamari, Kolarin Tarvikeauto Jarmo Pudas Ky, Empun Taxi, Äkkihoppu Ambulance Oy, Kuukkeli, Shell Kittilä, Pikakuljetus Uusitalo.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-pohjois-suomi-lohko-8/3611?id=14029&name=SBC%20Levi

-IK #17

Kommentit on suljettu.