N2 päätti kautensa pisteisiin

| Aiheet: Naiset II, Uutiset

Viime lauantaina 23.3. Zemppi Areenalla pelattiin naisten 3. divarin kauden päättävä turnaus. Pelit pelattiin iltapäivällä, joten kerrankin Rovaniemeltä matkustavatkin saivat nukkua hyvät yöunet ennen kauden viimeisiä koitoksia.

OFBC:n kanssa on totuttu vääntämään tiukkoja pelejä. Nuori joukkue on taitava pallollisena ja tytöt liikkuvat ahkerasti. Leviläisten paras ase OFBC:tä vastaan on ollut korkeammalta karvaaminen, mutta ensimmäisessä erässä N2 ei vielä aivan päässyt kiinni samaan vauhtiin mitä aiemmin OFBC:tä vastaan on pystytty pitämään. Ylivoima oli kuitenkin tälläkin kerralla toimivaa ja N2 sai OFBC:n pientä etumatkaa kiinni, kun Tiina Pekkala #17 vetäisi pallon maaliverkkoon Essi Kosusen #11 syötöstä. Ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli OFBC:lle 2-1.

Toisessa erässä meno oli tasaista. Leviläisille tarjottiin mahdollisuus ylivoimalla tasoittaa tilanne, mutta hyvästä hallinnasta ja vedoista huolimatta tulosta ei tullut. Kolmaskin erä aloitettiin uudella ylivoimatilanteella. Jäähyn päättymisestä ehti kulua reilu minuutti kun Levin Tiina Pekkala #17 oli jälleen maalinteossa. Pari minuuttia myöhemmin Kerttu Hurtig #12 vei N2:n yhden maalin johtoon. Syöttäjinä maaleissa toimivat Kerttu Hurtig ja viikkoa aiemmin joukkueeseen liittynyt Kaisa Huhta #7. OFBC kasasi itsensä vielä erän loppuun ja pääsi tasoihin kun pallo pomppi Sonja Äikkään #1 taakse. Sonjalle kertyi ensimmäisestä pelistä 7 torjuntaa.

Pari tuntia taukoa ja taas mentiin. OLS:a vastaan Levi on aiemmin kerännyt vain voittoja ja sama jatkui tälläkin kerralla. OLS on liikkumiseltaan ja pallon käsittelyltään OFBC:n kaltainen. Se helpotti SBC Levin päivää, sillä pelitapaa ei tarvinnut suuremmin muuttaa. Sarjataulukon 4. sija oli kuitenkin jo varmistettu, joten pelissä ei ollut mitään painetta tuloksesta. Se näkyi Levin vapautuneempana ja innokkaampana karvauspelinä, joka tuotti tulosta. Ensimmäinen ja toinen erä olivat tasaisia, mutta Levi vastasi maalinteosta. Ensimmäisen erän onnistuja oli Kerttu Hurtig #12 Essi Kosusen #11 syötöstä. Toisessa erässä Kerttu Hurtig ja Tiina Pekkala #17 kartuttivat maalitiliänsä lisää ja Levin voittomaalista vastasi Elisa Alakärppä #42. Syöttäjänä Tiina Pekkala. Kolmannessa erässä pyrittiin pitämään vauhti samalla tasolla ja otteet varmoina, jotta vastustaja ei saisi enää kiinni. OLS taituroi itsensä kuitenkin 2 maalin päähän ja loppuerän Levi pelasi yhden miehen alivoimalla, kun OLS otti maalivahdin pois luukulta. Loppulukemiksi jäivät siis 4-2 ja Levin Sonja Äikäs torjui maalilla 10 palloa.

Kausi oli Levin paidassa näillä näkymin viimeinen Auli Korhoselle ja Elisa Alakärpälle. Pelaajien rekry ensi kaudeksi on kovassa vauhdissa ja porukan menoa on mahdollista käydä kokeilemassa torstaisin klo 21-22 Ounasrinteen monitoimihallilla 11.4. asti. Uudet kiinnostuneet pelaajat voivat ottaa rohkeasti yhteyttä Essi Kosuseen 040843 4226 tai riksunat@gmail.com tai ilmestyä vain suoraan treeneihin!

Kiitos tästä kaudesta kultaakin kalliimmille sponsoreille sekä valmennukselle!

– EA #42