Maalivahtiharjoitusten antia

| Aiheet: Seura, Uutiset

Viime perjantaina pidettiin vuoden ensimmäiset yhteiset maalivahtireenit seuran kahdeksan eri-ikäisen veräjänvartijan voimin!

Hyvän alkulämmittelyn ja pienen keskivartaloreenin jälkeen siirryttiin lajipuolen asioihin. Perustorjunta-asennon kertaamisen jälkeen otettiin laukauksia akatemiajunioreilta. Seuraavaksi vuorossa oli eri liikkumistekniikoiden läpikäyntiä ja lisää laukauksia kaikille maalivahdeille.

Harjoitusten lopuksi otettiin pieni reaktioreeni ja sen jälkeen katsottiin vielä sijoittumista sekä laukaisukulman pienentämistä narujen avulla.