Naisten edustukselle 3 pistettä Kempeleen reissulta

| Aiheet: Naiset edustus, Raportit

Naisten edustus avasi kalenterivuoden 2019 peleillä lauantaina 12.1 matkustaen Kempelehallille. Vastaan saatiin sarjan kajaanilaiset joukkueet Papas ja Papas II. Molemmat joukkueet kohdattiin jo kertaalleen syksyllä, tuollon Papas vei tyylipuhtaasti lukemin 4-0, mutta Papas II:lta naiset ottivat pisteet niukasti lukemin 3-2.

SBC Levi – Papas 3-3

Peli alkoi naistemme osalta pirteästi kun pallo liikkui, pelaajat liikkuivat ja näin ollen maalipaikkoja saatiin luotua jo hyvin alusta alkaen. Harmittavasti kuitenkin ensimmäisen maalin pääsi tekemeen Papas peluri ajassa 6:46 kun omassa päässä sattui pieni nukahtaminen ja merkkausvirhe. 0-1 lukemista erätauolle. Toisen erän alkuun Papas peluri pääsi osittain läpiajoon viimeistellen Papaksen toisen maalin. Kajaanilaiset antoivat läpi ottelun kovaa painetta, mutta tokkaleirissä tästä ei oltu moksiskaan. Hieno pakin pitkäavaus laitaan tuotti Levin naisille 2vs1 hyökkäyksen, jonka seurauksena pallo saatiin ensikertaa ohi Papas-vahdin ajassa 25:32 tekijänä #17 Iida-Maria Kilpeläinen, #55 Jenni Laakson syöttäessä. Mutta vain hetki tästä, Papas saa Levi päädyssä hyvältä paikalta vaparin ja muuri rakoilee niin pahoin, että Papas peluri tällää pallon suoraan ohi muurin ja #35 Anni Järvelinin ja tilanteeksi 1-3. Kolmannen erän alun naiset pääsevät paremmin ja paremmin pelin juonteesta kiinni ja pakottaa erän puolen välin tienoilla Papaksen aikalisään. Hetki aikalisästä kun lähes identtinen pelinavaus oikeaa laitaa pitkin, jossa kirmaa #10 Reetta Peuraniemi, ottaen pallon haltuunsa ja laittaen millintarkan syötön rystyllä keskikaistaa kirmanneelle #27 Mari Jokelalle, joka laittaa helponnäköisesti verkon perukoille ensimmäisen maalinsa naisten peleissä, kaventaen tilanteeksi 2-3 ajassa 39:16. Reetalle piste oli myös ensimmäinen 2.divarissa. Levi jatkaa hyvää pöhinää, ja tämä tuottaakin tasoitusmaalin ajassa 43:21 kun maalinedushässäkän päätteeksi #23 Leena Tölli tällää läheltä ylös, syöttö #18 Maria Pälälle. Näihin lukemiin ottelu päättyy ja pisteet tasataan, vaikka Papakselle tarjotaan vielä pelin viimeiset 18 sekuntia ylivoimaakin. Annille jälleen hyvä peli maalilla ja 16 torjuntaa.

Papas II – SBC Levi 2-6

Muutaman tunnin tauon jälkeen pallo taas keskipisteelle ja peli käyntiin. Naiset saivat edeltävästä pelistä sopivasti hyvää draivia ja itseluottamusta, joten peliin lähdettiin luottavaisin mielin. Parin minuutin pelin kohdalla kuitenkin harmittoman tilanteen seurauksena Levin naisille 2 minuuttinen ja Papas II ylivoimalle. Kehnosti ja lepsusti pelatun tilanteen jälkeen irtopalloon iski ensimmäisenä Papas II tehden 1-0 maalin ylivoimalla. Pallonhallinta tämän lahjan jälkeen siirtyi kuitenkin enemmän ja enemmän sinipaitaisten Leviläisten haltuun. Ja tasoitus maalia päästiin juhlimaan ajassa 7:09 kun vahvan nousun pakin paikalta keskustaan tehnyt #4 Henna Kuru pääsi tälläämään ylämummoon, oivan syötön kulmasta tarjoili #10 Peuraniemi. Ajassa 8:55 Levin naiset pääsevät kokeilemaan ylivoimaa, mutta tuloksetta. Heti perään kuitenkin ajassa 11:19 Papas II peluri lahjoittaa keskikaistalle kaverisyötön sinipaidoille, #17 Kilpeläinen tällää Ruddmaisesti rystyllä ohi hämmentyneen Papas-vahdin ja tilanteeksi 1-2. Toinen erä jatkui siitä mihin edeltävä jäi, pallonhallinta ja pyöritys Levin naisten toimesta, Papas II tyytyessä lähinnä yksittäisiin vastaiskuyrityksiin ja omanpään sumputtamiseen. Seuraavaa Levin maalia juhlitaan ajassa 21:08 kun #8 Sanna Ovaskalta laidasta juonikas syöttö keskelle kahden Papas II pelaajan välistä #17 Kilpeläiselle, joka pääsee melko yksikseen lähemmäs maalia ja lopulta laittamaan oman riparinsa sisään. Ajassa 26:46 Levi livahtaa jo 1-4 johtoon kun vahvan pelin jälleen pelannut #4 Kuru on jo toistamiseen maalinteossa. Toisen erän loppuun naiset kyykkivät vielä alivoiman, tai siis pitävät palloa rauhallisesti omilla, pitäen Papas II kokonaan pois pallosta. Viimeiseen erään siis vielä tempoa ylläpitämään ja pelistä nautiskelemaan. Erän alkuun Levi kasvattaa johdon jo 1-5 kun sopivasti ärsytetty #55 Laakso tällää vaparista pallon verkkoon ohi kaikkien. Ajassa 39:26 Levin naisille jälleen alivoimaa, mutta kuten edeltävänsäkin, pallo on enemmän sinipaitojen kuin vihreäpaitaisten hallussa. Tästä intoutuneena, #29 Jaana Körköltä pitkä syöttö ylhäällä olleelle #23 Töllille, joka pujottelee pari kajaanilaista laittaen lopulta pallon verkkoon ja tilanteeksi jo 1-6 alivoimalla pelikellon näyttäessä 40:22. Hieman lepsusti pelatun tilanteen ja Papas II pelurin tolppa-tolppa vedon päätteeksi kajaanilaisille loppuminuuteilla vielä 2-6 kavennusmaali. #35 Järvelinille edellistä vähätöisempi peli 8 torjunnalla.

Valmennuksen mielestä lauantaina nähtiin ehdottomasti kauden parasta peliä. Pelattiin joukkueena, omia vahvuuksia hyödyntäen. Peli-ilo oli ihailtavaa. Joulutauko ja sopivasti treeniä olivat selvästi tehneet tehtävänsä. Joukkueen sisäisen tsempparipalkinnon sai roimasti kauden aikana kehittynyt ja 2.divarin kahdella ensimmäisellä syöttöpiste merkinnällään työmyyräketjunlaituri #10 Reetta Peuraniemi.

Naisten edustuksen pelit jatkuvat kolmen viikon kuluttua 2.2. kun matka suuntautuu jälleen Kempelehallille. Tuolloin taistellaan sarjasijoituksen kannalta elintärkeistä pisteistä, kun samoista sijoituksista kamppailevat RePi ja OSB tulevat vastaan.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-pohjois-suomi-lohko-8/3611

-IK #17