MLL Kittilän paikallisyhdistys ja SBC Levi yhteistyöhön

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kittilän paikallisyhdistys ja salibandyseura SBC Levi käynnistävät yhteistyössä alle kouluikäisille tytöille ja pojille liikuntakerhon/perhesählyryhmän Sirkan koululla la 26.1.2019 klo 17:30-19:00 alkaen.

Kerho jatkuu koko kevään ajan lauantaisin monipuolisena liikuntakerhona, jossa etenkin aina kuukauden viimeisenä lauantaina tutustutaan myös salibandyn ja sählyn alkeisiin. Suomen Salibandyliitto on lahjoittanut kerhotoimintaan pienille harrastajille sopivia salibandymailoja, suojalaseja sekä maalivahdin varusteita.

”Ilmoitin viime keväänä MLL Kittilän paikallisyhdistyksen kiinnostuksesta Salibandyliitolle lähteä mukaan kokeilemaan Säbäsunnuntai-toimintaa perheille. Syksyllä asia sai tulta alleen, kun Salibandyliitto lahjoitti meille materiaalipaketin pelejä varten ja päätimme yhdistää salibandyn jo olemassa olevan lauantain liikuntakerhon yhteyteen. Koko tulevan kevään ajan pelailemme isompien lasten kanssa joka kuun viimeinen lauantai salibandya, pienempien lasten touhutessa salin toisella puolella. Mielenkiinnolla odotamme kuinka innostuneita lapset ovat uudesta toiminnasta, sillä me aikuiset ainakin olemme!”, kertoo MLL Kittilän paikallisyhdistyksen sihteeri Suvi Willström.

”MLL:n paikallisyhdistyksen sihteeri Suvi Willström otti syksyllä yhteyttä ja tiedusteli yhteistyön mahdollisuutta. Olimme heti täysillä mukana, sillä tänäpäivänä jopa pienet lapset liikkuvat aivan liian vähän, nuorista puhumattakaan. Liikunnallinen elämäntapa on hyvä opetella mahdollisimman varhain, oli laji sitten mikä tahansa. Pääasia että pystytään tarjoamaan mahdollisuus liikunnan harrastamiseen mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle, sillä meillä on tällä Kittilässä mahtavat harrastusolosuhteet. Meillä on aktiivinen, joka sunnuntai klo 10:30-11:30 kokoontuva 2-5-vuotiaiden perhesählyryhmä jo Kittilässä, joten tämä Sirkan kerho on hyvä lisä meidän ryhmätarjontaamme. Yhteistyössä on voimaa!”, kommentoi SBC Levin toiminnanjohtaja Tuomas Similä.

Kerho on maksuton osallistujille. Sirkan perhesählyryhmään ei tarvitse ilmoittautua erikseen.

Sirkan perhesählyryhmän toimintaa koskeva tiedottaminen tapahtuu MLL Kittilän Facebook-sivun kautta: https://www.facebook.com/groups/mllkittila/

Yhteydenotot:

Suvi Willström
040 7186 132
suvi.willstrom(a)gmail.com

Kommentit on suljettu.