Miesten edustukselle 2p Kempeleestä

| Aiheet: Miehet edustus, Raportit

Miesten edustuksen 4. divaripelit jatkuivat tänään la 20.10.2018 Zemppi Areenassa Kempeleessä ja mukaan kotiinviemisiksi saatiin kaksi arvokasta sarjapistettä.

SBC Levi – SC Muden SaHa 6-3

Päivän ensimmäisessä pelissä klo 13:30 vastaan asettui oululainen fuusiojoukkue, ärsyttävän komeiden Jussilan veljesten johtama SC Muden SaHa. SBC Levi ei kuitenkaan vastustajien miehekästä charmikkuutta kavahtanut, vaan asettui kuskin paikalle heti ottelun alkuhetkistä lähtien. Vaikka vastustaja pääsikin tekemään ottelun avausmaalin, niin sen jälkeen porotokka meni menojaan.

Loppulukemat tänään SBC Levin eduksi 6-3. #14 Antti Autere takoi paluuotteluunsa tehot 2+2 ja #50 Markus ”Pörssi”-Pannula säesti pistein 2+1.

Dynamo Uleåborg – SBC Levi 6-4

Toinen ottelu klo 15:30 toi vastaan uuden tuttavuuden, oululaisen Dynamo Uleåborgin. SBC Levi aloitti jälleen vahvasti ja johti 2. erän puolivälin paikkeilla jo 4-1. Peli oli tässä vaiheessa vielä mukavasti hanskassa, mutta 3. erässä sattui muutamia helpohkoja virheitä, joista oululaiset rokottivat armottomasti nousten lopulta rinnalle ja ohi.

3. erän loppuhetkillä ilman maalivahtia pelatessa SBC Levi sai vielä loistavan tasoituspaikan, mutta pallo pomppasi tyhjään maaliin puttaamassa olleen Levi-pelaajan lavan yli. Pisteet lopulta Dynamo Uleåborgille maalein 6-4.

SBC Levin riveistä koko turnauspäivän osalta nostettakoon esiin #14 Antti Autere, joka syksyllä 2016 sattuneen vakavan polvivamman jäljiltä teki tänään tehokkaan paluun (2+3) kaukaloon.

”Tänään meille oli tarjolla täydet neljä sarjapistettä, mutta vain kaksi saatiin mukaan. Ensimmäisessä pelissä meillä ei ollut mitään hätää ja toinenkin peli kulki 25min meidän tahtiin. Tehtiin kuitenkin aivan liikaa helppoja virheitä, joitten vuoksi vastustaja pääsi nousemaan peliin mukaan. Paskanmaku jäi suuhun, mutta niin kai se tappion jälkeen kuuluukin harmittaa. Parisen viikkoa aikaa nuolla haavoja ja koota rivit, ennen kuin rytisee taas”, kommentoi valmentaja Vesa-Matti Ruismäki.

Sarjataulukko ja tilastot: https://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/miesten-4-divisioona-pohjois-suomi-lohko-23/3607

Miesten edustuksen pelit jatkuvat seuraavaksi sarjakauden ainoalla Kittilän turnauksella lauantaina 3.11.2018, jolloin vastaan asettuu kivenkovat pohjoisen joukkueet SoPa Sodankylästä ja Sastamolo Kings II Kemistä!

-TS #66