Miesten edustuksen kausi päättyi voitokkaasti

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustus vieraili lauantaina 10.3. Kempeleessä, matkalta tarttui mukaan kaksi pistettä.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui PyPS Pyhännältä. Porotokan koko oli kaventunut 7+2:een.

Ensimmäinen erä meni tasaväkisen väännön parissa. Maaleja tehtiin vuorotellen. Ensimmäiselle erätauolle mentiin tilanteessa 3-3. Seuraavat kaksi erää menikin PyPSin loistavaa pelaamista ihaillen kunnes pelisummeri soi ja taululla oli lukemat 14-6. Ottelussa lopputuloksesta huolimatta onnistui #85 Tuomas Alaluusua tehden hattutempun.

Toisessa pelissä Porotokka teki taktisen siirron, #63 JuhaMatti Huttunen otti maalinsuun haltuunsa ja #1 Eemeli Kajula siirtyi hyökkääjän paikalle.

Ensimmäinen erä alkoi porotokan kannalta kylmästi, OFBC maalasi heti ottelun toisella minuutilla. 2-0 johtoon kotijoukkue siirtyi 7 peliminuutin jälkeen. Ajassa 11:38 #50 Markus Pannula päätti että nyt loppuu porotokan sukellus ja täräytti kavennusmaalin.

Toista erää porotokka hallitsi suvereenisti muutamaa vastahyökkäystä lukuunottamatta. Toisen erän neljännellä peliminuutilla #5 Lauri Välimaa laittoi uskomattoman syötyn maalin edessä ähertäneelle Kajulalle. Kajula otti pallon haltuun ja iski ilmasta ottelun tasoihin. Maali oli Kajulan ensimmäinen Salibandyliiton alaisissa otteluissa. Muutama minuutti myöhemmin varakapteeni #85 Tuomas Alaluusua  iski porotokan johtoon lukemin 3-2. Porotokka sai kuitenkin kylmää suihkua toisen erän viimeisellä minuutilla, kun vieraiden Eljas Joona iski ottelun tasoihin yhdeksän sekuntia ennen erätaukoa.

Heti kolmannen erän toisella minuutilla OFBC meni 4-3 johtoon. Sitten alkoi takaa-ajo. Kaksi minuuttia ennen ottelun loppua #71 Pekka Jääskö iski ottelun tasoihin harhauttamalla maalivahdin perinteisellä ”vettä korvasta” kynällä ja siirtämällä pallon etukulmasta sisään. 12 sekuntia ennen ottelun loppua #18 Juha-Pekka Koutaniemi teki ottelun voittomaalin, kun #85 Tuomas Alaluusua syötti kahdella yhtä vastaan tilanteessa Juha-Pekalle, Koutaniemi iski pallon rystyllä maalivahdin käsien kautta maaliin!

SBC Levin miesten edustuksen lopullinen sijoitus 3. divisioonassa oli 10. Seuraavalla kaudella pelataan siis 4. divisioonassa.

Joukkueen sisäisen maali- ja jäähyporssin vei nimiinsä #85 Tuomas Alaluusua 12 maalilla ja 13 jäähyminuutilla. Syöttöpörssin taas vei #37 Juho Saranpää kymmenellä syöttöpisteellä.

Onnea SSRA:lle sarjanoususta, menestystä AC Ressuille nousukarsintoihin sekä kiitokset muillekin vastustajille kuluneesta kaudesta! Lämmin kiitos myös joukkueen tukijoille sekä kannattajille. Palataan asiaan jälleen ensi syksynä!