Tappioputkensa katkaissut M3 keräsi 3p Ounasrinteeltä

| Aiheet: Uutiset

Miesten III joukkue pelasi 10.12.2017 neljännen 5. divisioonan turnauksensa Ounasrinteellä. Kolme pistettä kalastanut kolmonen oli onnistunut karistamaan mielestään edelliset tappiot kahdesta turnauksesta ja keskitti henkiset voimavaransa päivän koitokseen.

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Santa’s United IV. Ottelu käynnistyi rauhallisesti lyhyillä vaihdoilla, jotta joukkue on varmasti hereillä heti aloituksesta. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasikin Lauri Kukko ajassa 07:49. Ottelu jatkui sinipaitojen hallinnassa ja joukkue naputti tasaisesti kolme maalia per erä. Santan ensimmäisestä maalista vastasi Joni Ämmälä ajassa 16:38. Loppulukemat kolmoselle 9-2. Ottelun parhaana pelaajana Leviltä palkittiin oikeutetusti Jouni Sarajärvi tehoilla 2+1.

Toisessa ottelussa vastaan asettui sarjakakkonen Santa’s United III. Ottelun alku olikin vauhdikas ja paikkoja syntyi molempiin päihin. Santan porukka aloitti maalinteon ajassa 05:49 jolloin Niko Väisänen maalasi punapaidat 1-0 johtoon. Santan tehdessä myös toisen maalin siiryttiin toiseen erään 2-0 tilanteessa. Levin puolelta maalinteon aloitti Ville Bayer ajassa 22:09 kaventaen tilanteeksi 2-1. Sinipaitojen jatkaessa maalintekoa siiryttiin kolmanteen erään kutkuttavan tasaisessa tilanteessa 2-2. Kolmas erä oli vahvaa Levin hallintaa, mutta viimeistely ei tuonut toivottua lopputulosta. Ottelu päättyi näin ollen tasan 2-2. Ottelun parhaana pelaajana Leviltä palkittiin tasoitusmaalin iskenyt Lauri Kukko.

SBC Levi III 9 – 2 Santa’s United IV

Santa’s United III 2 – 2 SBC Levi III