Miesten edustuksen kausi käyntiin yskähdellen

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustuksen kausi käynnistyi kuluneena viikonloppuna, kun kahden päivän sisään tahkottiin kolme kovaa kamppailua Oulun suunnalla.

Lauantaina 30.9 Suomen Cupin 3. kierroksen ottelussa KoskRi oli selvästi parempi maalein 4-20. Ensimmäinen kylmä suihku tuli jo viiden sekunnin pelin jälkeen, kun KoskRi-hyökkääjä karkasi käytännössä suoraan aloituksesta maalintekoon. Tuloksen myötä SBC Levin pelit Suomen Cupissa on tämän kauden osalta pelattu.

Sunnuntaina 1.10 3.divariavauksessa PyPS oli parempi maalein 5-9 ja Dynamo puolestaan 2-3.

”Lauantaina oltiin pikkupoikia isojen poikien leikeissä. Halua oli jonkin verran, mutta tekeminen oli kuritonta. Peli ratkesi jo aikaisessa vaiheessa ja loppu oli pelkkää pelailua. Hankalahko otteluohjelma teki Suomen Cupista meille tällä kertaa mahdollisuuden sijaan taakan ja se näkyi myös pelaajien asenteessa. Pakkopullapeli.

Sunnuntain kauden avausotteluun PyPSiä vastaan odotin kasvojen pesua koko joukkueelta, mutta ilmeisesti lauantain puolivillaisuus oli jäänyt päälle. En ole seurassa viettämäni kahden kauden aikana nähnyt yhtä halutonta, löysää ja hajutonta miesten edustusta kentällä. Täysin oikeutettu lopputulos.

Joukkue ryhdistäytyi Dynamo-peliin hienosti. Hieman haluan kyseenalaistaa 5min jäähyä meille, jonka avulla Dynamo tuli peliin mukaan, mutta näillä mennään. Omasta mielestäni olisimme ansainneet pisteen ellei kaksikin jälkimmäisestä pelistä, mutta tulosta pitää kunnioittaa. Hyvä ja vauhdikas kamppailu tässä vaiheessa kautta molemmilta joukkueilta.

Meidän pelaajistosta nousi kolme nimeä selkeästi esiin viikonlopun aikana: #19 kapteeni Matti Autioniemi teki töitä molempiin suuntiin hartiavoimin ja iski tehot 3+0, samoin puolustaja #37 Juho Saranpää oli hyvällä pelipäällä kaikissa peleissä. Maalin suulla #1 Eemeli Kajula oli jälleen hyvä.”

-Tommi Keränen, miesten edustuksen vastuuvalmentaja

Tilastot

KoskRi – SBC Levi: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/koskri-sbc-levi/16669/2431
SBC Levi – PyPS: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/sbc-levi-pyps/4975/2581
Dynamo Oulu – SBC Levi: http://salibandy.fi/tulokset/#/ottelu/dynamo-sbc-levi/4977/2581

Tuloksellisesti heikko viikonloppu, mutta jo eilen maanantaina palattiin harjoitusten pariin ja alettiin laittaa peliä kuntoon pala palalta.

Miesten edustuksen pelit jatkuvat Keltakankaan Liikuntahallissa Rovaniemellä su 22.10.2017, kun vastaan asettuu UIFK Oulusta klo 13:00 ja Total niinikään Oulusta klo 15:00!