Hot Whales LMS-mestariksi 2016-2017!

| Aiheet: Uutiset

Lapin Mestaruussarjan naisten sarjan mestaruuden vei Hot Whales Rovaniemeltä!

Lauantaina 1.4 Kittilän urheiluhallilla päätökseensä pelattu naisten aluesarja toteutettiin ensimmäistä kertaa tällä kaudella Lapin Mestaruussarjan nimellä. Kahdella edellisellä kaudella sarjaa pelattiin vielä Tunturi-Cupin nimellä. Nimi yhtenäistettiin Lapin Mestaruussarjaksi alueella pelattavan uuden juniorialuesarjan mukaan.

SBC Levi pelasi ensimmäisessä ottelussa 1-1-tasapelin LaVen kanssa ja voitti toisessa kohtaamisessa SoPan maalein 5-1.

Hot Whales vei mestaruuden näytöstyyliin, sillä joukkue voitti kaikki sarjan kahdeksan otteluaan maalierolla 57-7. Toiseksi sijoittui Lapin Veikot Sodankylästä ja kolmanneksi SBC Levi.

Tulokset ja lopullinen sarjataulukko: http://bit.ly/lms-naiset-2016-2017

Onnittelut Hot Whalesille mestaruudesta, kiitokset myös muille mukana olleille joukkueille sekä erityiskiitos Kittilän Kello- ja Korukamarille komeasta mestaruuspokaalista!