Raportti: SBC Levi – Papas 04.02.2017

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustuksen taistelu ei riittänyt tänään lauantaina 04.02.2017 Papasia vastaan, sillä arvokkaat sarjapisteet matkasivat Kajaaniin loppulukemin 7-8.

SBC Levi sai jobinpostia vielä ottelun alla, kun #71 Pekka Jääskön nilkkavaiva äityi niin pahaksi, että mies joutui jäämään sivuun. Näin ollen peliin lähdettiin viidellä puolustajalla.

Ottelu käynnistyi selvästi kotijoukkueen hallinnassa. Viime viikkojen harjoituksissakin selvästi enemmän painotettu pallollinen pelaaminen avasi useita hyviä maalintekotilanteita kajaanilaisten kenttäpäädyssä ja myös onnistumisia tuli laajalla rintamalla.

1. erä ansaitusti SBC Levin eduksi 3-2 #55 Vaaran, #9 Kaijalan ja #50 Pannulan maalatessa. Maalipaikkoja laskien täysosumia olisi voinut syntyä useampikin.

2. erän aikana kotijoukkue karkasi jo 5-2 johtoon #37 Saranpään ja #97 Kemppaisen osumilla, mutta Papas kiri vielä ennen erän puoliväliä maalin päähän. Ottelun selkeäksi käännekohdaksi muodostui lopulta 2. erän jälkimmäinen puolisko, jonka aikana SBC Levi otti kolme peräkkäistä jäähyä.

#55 Vaara iski upean 6-4-maalin alivoimalla ajassa 30:22 ja samaan alivoimatilanteeseen avautui vielä toinenkin ns. ”satavarma” maalipaikka, mutta laukaus tyhjänä ammottaneeseen Papas-maaliin suuntautui yli. Peräkkäiset alivoimatilanteet ja sen myötä avainpelaajien kova kuormitus alkoivat kuitenkin tehdä tehtävänsä otteen siirtyessä loppuerän ajaksi kajaanilaisille.

Viimeiseen erään lähdettiin tasatilanteesta 6-6 Papasin maalatessa ensin ylivoimalla ja sen jälkeen ajassa 39:00 vahvan pallollisen jakson päätteeksi.

3. erässä porotokka sai luotua vielä muutaman maukkaan maalipaikan, mutta viimeistely ontui. Papas onnistui erän aikana kahdesti, joista voittomaaliksi jäänyt 6-8-osuma ajassa 56:19 oli jälleen YV-maali, eikä #55 Vaaran illan kolmas maali ajassa 59:14 enää riittänyt tuomaan kotijoukkuetta mukaan voittotaistoon. Viimeinen maali oli ylivoimamaali ja syntyi SBC Levin pelatessa ilman maalivahtia.

Otteluun selkeästi ennakkosuosikkina lähtenyt vierailija-Papas pystyttiin pistämään tiukille tällä kertaa, etenkin verrattuna joukkueitten ensimmäiseen keskinäiseen kohtaamiseen syyskaudella Kajaanissa. Vierasjoukkueen vaarallinen erikoistilannepelaaminen oli kuitenkin tänään myrkyllistä myrkkyä, sillä Papas pystyi hyödyntämään viidestä ylivoimatilanteestaan kolme uuvuttaen samalla Levi-nelikkoa maltillisella YV-pyörittämisellä.

Paremmalla viimeistelyllä ja hieman fiksummalla pelaamisella sarjapisteitä olisi ollut tarjolla, mutta jäähypenkiltä pelejä harvemmin voitetaan. Tänään kaaduttiin kuitenkin saappaat jalassa (villisti kirkuen ja sätkien), eikä sarvipäätä ole missään nimessä syytä painaa pensaaseen. Peli on mennyt isoin harppauksin eteenpäin kauden aikana ja sarjapaikka on edelleen omissa koparoissa.

SBC Levin parhaimmistoa oli tänään joukkueen ”ykkösketju” Kaijala-Vaara-Latvakoski takanaan Pannula-Saranpää, joka värkkäsi joukkueen maaleista yhteensä kuusi ja otti tasakentällisin vain yhden omiin. Kauden neljännen ottelunsa aloittanut MV #1 Eemeli Kajula tarjosi erinomaisilla torjunnoilla joukkueelleen mahdollisuuden voittoon ja nappasi myös syöttöpisteen Teemu Vaaran AV-maaliin. Ottelun parhaana pelaajana kotijoukkueesta palkittu Vaara keräsi ottelussa tehot 3+2.

Tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/sbc-levi-papas/10955/1442

Otteluvideo kokonaisuudessaan (maalikooste luvassa myöhemmin): https://youtu.be/3z40Gyi5fxU

Miesten edustuksen taistelu sarjapaikasta jatkuu su 12.02.2017 kotiottelulla oululaista Koskelankylän Rientoa vastaan! Ottelu pelataan Kittilän urheiluhallilla klo 15:00 alkaen.