Miesten kesätreenit hyvässä vauhdissa Rovaniemellä!

| Aiheet: Uutiset

Pelaajat treenaavat ohjatusti useamman kerran viikossa tai sitten omatoimisesti heille luodun harjoitussuunnitelman mukaan. ”Testien perusteella joukkue on aloittanut 2.divarikauteen valmistautumisen kovemmassa kunnossa kuin koskaan”, kertoo toista kautta miesten edustuksen fysiikkavalmentajana toimiva Ville Vilén.

Joukkueiden rakentaminen on hyvässä vauhdissa niin edustusjoukkueen kuin farmin osalta. Sopimuksiaan edustusjoukkueessa jatkavat mm. kapteenistosta Matti Autioniemi ja Tuomas Alaluusua, viime kaudella seuran parhaaksi puolustajaksi valittu Markus Pannula sekä seuran parhaaksi hyökkääjäksi valittu pikakiituri Joonas Kaijala. Myös joukkueen peräpää säilyy totutun tiiviinä, kun sekä Juhamatti Huttunen että Elias Lahtinen jatkavat maalin suulla. Joukkue ei ole enää vuosikausiin kaatunut maalivahteihinsa, eikä sen pitäisi olla joukkueen heikkous myöskään tulevalla kaudella.

Myös uusia kasvoja on liittynyt mukaan kesän mittaan. Edustuksen hyökkäyspäätä vahvistavat mm. AC Ressuista siirtyvä pistelinko Ismo Repo sekä 5.divarissa SBC Levi II:ssa viime kaudella 8 peliin tehot 8+8 iskenyt Niko Latvakoski. Edustuksen joukkueenjohtajana on aloittanut puolestaan Tomi Röppänen, jonka asenne ja tekemisen meininki on tehnyt jo nyt vaikutuksen sekä valmennus- että seurajohtoon.

”Kokonaisuutena kesä on lähtenyt mainiosti liikkeelle! Uuden 5.divarin farmijoukkueen myötä vaihtoehdot pelaajille ovat kasvaneet ja pystymme tarjoamaan jokaiselle pelaajalle kehittävän toimintaympäristön. Meidän positiivinen ilmapiiri, seuran toiminta sekä edulliset kausimaksut koetaan houkuttelevana vaihtoehtona.”

”Joukkueittemme toiminta on avointa kaikilla sarjatasoilla, ja uudet pelaajat ovat milloin tahansa kauden mittaan tervetulleita antamaan näyttöjä harjoituksiin! Meillä kaikki lähtee samalta viivalta tulevaan kauteen; asenne sekä näytöt treeneissä ovat ratkaisevassa osassa, kun pelipaikkoja jaetaan”, sanailee valmentaja Tuomas Laakkonen kesän toiminnasta.