Ennakko: M1 Tornion turnaus 31.01.2016

| Aiheet: Uutiset

When the going gets tough, the tough get going!

Miesten 3.divari jatkuu edustusjoukkueen osalta su 31.01.2016 Torniossa Putaanhallin hulppeissa puitteissa. Liikkeelle lähdetään hyvissä ajoin ennen kukonpierua, sillä ensimmäinen peli länsirajalla alkaa jo klo 10:00 ja vastassa on turnausisäntä-SBT Tornio fanaattisen kotiyleisönsä siivittämänä. Edelliset kolme keskinäistä ottelua on kamppailtu siinä mielessä sopuisasti, että 3x15min on hakattu reikäpalloa ja sitten SBC Levi on voittanut, mikä näin sinisten lasien takaa katsottuna sopii oikein mainiosti. Toivottavasti myös isäntäjoukkueelle sopii, että samalla sotasuunnitelmalla soditaan myös sunnuntainakin.

Himoveikkaajille kuitenkin jo tässä vaiheessa tiedoksi, että torniolaisten voittoa ottelussa puoltaa kolme merkittävää seikkaa, joihin porotokan on syytä suhtautua äärimmäisen vakavasti; 1) Kotijoukkue on kankeahkon alkukauden jälkeen vertynyt oivaan pelivireeseen ja aloittanut vahvan nousun kohti sarjan keskikastia, osoituksena mm. viime turnauksesta kaksi voittoa. 2) Kalevi Moilanen, maalitykki Torniosta salibandyjumalien armosta. 3) Kotietu aamupelissä.

Klo 12:00 vastaan asettuu puolestaan Vaalan Lämärit, josta on tullut edustukselle yksi hankalimpia vastustajia sen jälkeen, kun joku joukkueessa sai älynväläyksen millennium-pörinöissä talvella 2001, että lähdetäänpä pelaamaan sitä semmoista ihan oikeaa kilpasarjaa. Kovalaisen Esaa ei tunnu pysäyttävän mikään eikä kukaan, ja jos Esa pysähtyy, niin aina sieltä joku lämsänjouko käy heittämässä pari häkkiä.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa aikojen saatossa yhteensä kahdeksan kertaa ja tilastot kertovat karua faktaa leviläisittäin: 1 voitto, 1 tasuri ja 6 tappiota maalierolla 27-43. Ainoa voitto on niinkin tuore tapaus kuin sunnuntailta 21.10.2007 ja paikka oli Kempelehalli, eli Michael Jacksonikin oli silloin vielä elossa. Enkä edes koijaa, tarkastakaa vaikka linkin takaa ottelupöytäkirjasta jos ette usko: https://sbclevi.fi/tapahtuma/2007-2008-m1-4/ (Siis ei siellä Michael Jacksonista lue mitään, mutta siitä pelistä.)

Kyseisessä voittopelissä muuten SBC Levin Jouko Mustonen syötti maalin ja istui myös pikkukakkosen mailaan lyömisestä. Nykyäänhän ”Smirre” löytyy juurikin Lämäreitten riveistä. Mitä lie senkin miehen kasvatuksessa mennyt sitten vikaan…

No, paljon on vettä virrannut Ounasjoessa noittenkin tapahtumien jälkeen. Ja tikulla silmään sitä joka vanhoja muistelee. Tyrnäväläistä salibandyviisautta lainatakseni ”hullu se on joka ei omiinsa usko!”, joten nyt on Keijolla sellainen kutina, että sunnuntaina Torniossa kirjoitetaan historiankirjoihin lukuisia toinen toistaan uskomattomampia kappaleita!

Joukkueen terveystilanne peleihin lähtiessä vaikuttaa hyvältä, joten noin kolmisen kentällistä pelaajia ja pari maalivahtia saadaan jalkeille. Joukkueen kokoonpano muuttui hieman siirtoajan sulkeutumisen kynnyksellä, kun Jussit Hyvärinen ja Autere siirtyivät Santa’s Unitedin 2.divarijengiin. Hyvärisen kohdalla poroaitauksen tolppaan jää merkinnät 8 peliä tehoin 1+3=4 ja Autereella 4 peliä tehoin 1+1=2. Kiitämme molempia lämpimästi yhteisestä taipaleesta ja toivotamme onnea sekä menestystä pojille loppukauden tärkeisiin peleihin!

Panoksena tässä vaiheessa kautta on siis sarjan kakkospaikka, josta käydään kertakaikkisen huikea taistelu, kun jopa noin viidellä joukkueella on vielä mahdollisuudet lunastaa himoittu nousukarsintapaikka itselleen ennätystasaisessa sarjassa. Ja sarjapelejähän on sunnuntain jälkeen siis vaivaiset neljä kappaletta enää jäljellä.

Seuraa heitä: Puolustuksen isännät, #5 Lauri Välimaa ja #15 Ilkka Tuomikoski. Nalle ja Karhu. Äijä ja toinen äijä. Raakaa voimaa, rajua fyysisyyttä ja tarkkaa oman pään peliä. Siinä tanner ryskyy ja laitaa kaatuu kun tämä pakkipari on kentällä, eikä silloin oman maalin edessä ole tarjolla kuin makuupaikkoja!