Raportti: M2 Kittilän turnaus 04.10.2015

Salibandyviikonloppu paketissa

Miesten kakkosjoukkue koki tappion 5.divarikauden avausottelussaan AC Ressuille lukemin 1-5 sunnuntaina 04.10.2015 pelatussa kotiturnauksessa. Vastustaja oli odotetun vahva ja tulee varmasti taistelemaan lohkovoitosta keväällä. SBC Levi II:n kauden 2015-2016 avausmaalin iski #72 Niko Latvakoski #87 Atte Kelonevan syötöstä ajassa 43:07. Maali oli ylivoimamaali ja syntyi joukkueen pelatessa ilman maalivahtia.

Toisessa pelissä kohdattiin uusi tuttavuus 5.divaritasolla, SBT Tornio II. Lähtökohdat toiseen peliin hankaloituivat huomattavasti, sillä pari pelaajaa joutui poistumaan kesken päivän pelipaikalta työkiireiden vuoksi, kolmas jättäytyi sivuun kuumesairaana hetki ennen pelin alkua, neljäs tuskaili polvivaivojen kanssa viidennen yskiessä flunssaisena keuhkojaan auki. Kasaan saatiin kuitenkin pari kentällistä pelimiehiä.

Nuori vastustajajoukkue jäi kaikesta huolimatta heti ottelun alusta alkaen jalkoihin, ja SBC Levi II iski tasaiseen tahtiin 8 häkkiä vastustajan maalisarakkeen näyttäessä tyhjää vielä päätössummerinkin soidessa. Loppulukemat 8-0 eivät jätä mitään seliteltävää, sillä sen verran iso tasoero joukkueiden välillä oli tänään.

#91 Joonas Junnola tykitti hatullisen (3+0) ja lisäksi #17 Tuomas Uusi-Illikainen ja #87 Atte Keloneva iskivät pari maalia mieheen. #32 Kristian Karhula pelasi uransa ensimmäisen nollapelin ja nappasi myös yhden syöttöpisteen.

Miesten kakkosjoukkueen pelit jatkuvat parin viikon kuluttua eli 18.10.2015 Keltakankaalla Rovaniemellä, kun vastaan asettuvat isäntäjoukkueet Santa’s United II ja Santa’s United III!

Kommentit on suljettu.