Raportti: M1 taisteli 3 pistettä kotiturnauksessa

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustus avasi kautta aikain ensimmäisen 3.divarikautensa kotiturnauksella Kittilän urheiluhallissa la 26.09.2015. Kotiluolaan jäi tällä kertaa kolme sarjapistettä neljästä mahdollisesta.

Molemmat päivän ottelut olivat samalla kaavalla piirrettyjä. Nopea parin maalin johto kotijoukkueelle ja sen myötä hienoinen hyvänolontunne, sen jälkeen vastustaja puski tasoihin ja ohi, mutta lopussa SBC Levi iski takaisin ja nousi pisteille.

Ensimmäisen ottelun 4-4-tasuria Dynamon kanssa voi pitää suht oikeutettuna, sillä hyvävauhtisessa kamppailussa molemmilla oli paikkansa, mutta pistejakokaan ei missään nimessä vääryys ollut. Laukaisukartta kertoi SBC Levin hallinnasta maalipaikkojen suhteen, mutta viimeistely jätti toivomisen varaa Dynamon maalivahdin pelatessa myös hienon ottelun.

MuPS-ottelussa joukkue näytti venymiskykynsä nousemalla 3.erän jälkimmäisellä puoliskolla kahden maalin takaa ensin tasoihin ja lopulta 5-4-voittoon noin neljässä minuutissa. Hallin räjäytti kotijoukkueen yksi päivän pirteimmistä esiintyjistä, #26 Miikka Hänninen, iskemällä voittomaalin upealla laukauksella riman alle ajassa 41:42. Voittomaaliin syötön tarjoili #15 Ilkka Tuomikoski, jonka muu joukkue valitsi päivän parhaaksi pelaajaksi.

Pistetili karttui mukavasti siis heti ensimmäisissä 3.divaripeleissä, mutta valmennusduon Laakkonen&Ruismäki kommenttien perusteella paljon on vielä parannettavaa jokaisella osa-alueella, mikäli joukkue mielii taistella tällä kaudella sarjan kärkisijoista. Päivän anti oli valmennuksen mukaan kuitenkin plusmerkkinen, sillä ratkaisijoita löytyi laajalla rintamalla ja joukkue esitti lujaa henkistä kanttia nousemalla molemmissa otteluissa takamatkalta pisteille. Matka on kuitenkin vasta alussa ja päivän ottelut osoittivat, ettei (kliseisesti) yhtään sarjapistettä tule irtoamaan ilman nöyrää työntekoa.

Päivän tehomiehinä joukkueesta kunnostautuivat #14 Antti Autere sekä #76 Kristian Rautio, molemmat tehoin 2+1. Maalitilinsä SBC Levi-paidassa avasivat tänään myös #42 Henri Manelius, #45 Eero Autere sekä MuPS-ottelussa joukkueen ilmiliekkeihin sytyttänyt, tärkeän 3-4-kavennusmaalin iskenyt #9 Joonas Kaijala.

Tilastot:

SBC Levi – Dynamo Oulu: https://sbclevi.fi/tapahtuma/2015-2016-m1-05/
SBC Levi – MuPS: https://sbclevi.fi/tapahtuma/2015-2016-m1-06/

Miesten edustuksen härkäviikot jatkuvat jo heti ensi viikonloppuna la 03.10.2015 klo 19:00 Kittilän urheiluhallissa, kun Suomen Cup jatkuu 3.kierroksen yksittäisellä ottelulla tyrnäväläistä TyPSiä vastaan!