Ennakko: M1 aloittaa kautensa Rovaniemellä

| Aiheet: Uutiset

Miesten edustuksen kausi 2015-2016 käynnistyy tosipelien osalta huomenna lauantaina 19.09.2015, kun joukkue aloittaa Suomen Cupin pelit suoraan 2.kierrokselta. Mukana Keltakankaan urheiluhallissa Rovaniemellä pelattavassa lohkossa on neljä joukkuetta: Tapahtumaisäntä Santa’s United (2.div), SBC Levi (3.div), SBT Tornio (3.div) sekä SS Kanuuna Lumijoelta (4.div).

Suomen Cupin alkupään kierrosten sarjajärjestelmä on hieman muuttunut, sillä aiempien vuosien turnausmuotoisten alkukierrosten sijaan nyt joukkueet ansaitsevat jatkopaikkansa kahdella voitolla, ja niin kauan tahkotaan että kaksi joukkuetta on ylitse muiden. 3.kierrokselta alkaen pelataan yksittäisiä otteluja.

SBC Levi aloittaa päivän heti klo 11:00 kohtaamalla vanhan rakkaan kilpakumppaninsa SBT Tornion (3.div) länsirajalta. Viime kaudella eri sarjatasoilla pelanneet joukkueet kohtasivat kertaalleen juuri Suomen Cupissa Torniossa, ja tuolloin SBC Levi kyykytti kotijoukkuetta lukemin 6-1. Alkavalla kaudella joukkueet pelaavat myös samassa 3.divarilohkossa, joten Suomen Cupin kohtaamisessa haetaan varmasti ennakkoasetelmia myös tulevia keskinäisiä sarjapelejä ajatellen.

Joukkueen jonkin verran uudistuneessa kokoonpanossa on pari pientä kysymysmerkkiä loukkaantumisten, sairasteluiden ja työmenojen vuoksi. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että kolmisen kentällistä urheita sarvipäitä saadaan kokoon, ja samalla myös kesän aikana joukkueeseen liittyneet uudet pelaajat saavat korvamerkintänsä ensimmäisten tosipelien muodossa SBC Levi-paidassa.

SBT Tornio-pelin jälkeen vaihtoehdot ovatkin auki riippuen lopputuloksesta, sillä vastaan asettuu joko Santa’s United tai SS Kanuuna. Erittäin mielenkiintoinen päivä tulossa, sillä kesä on painettu duunia ja vihdoin päästään pelaamaan.

Jos olet maisemissa, niin tulehan kannustamaan ja nauttimaan salibandyn täyteisestä päivästä Keltakankaalla!

Otteluohjelma

1 11:00 SBC Levi – SBT Tornio
2 12:15 Santa’s United – SS Kanuuna
3 14:15 Voittaja ottelusta 1 – Voittaja ottelusta 2
4 15:30 Häviäjä ottelusta 1 – Häviäjä ottelusta 2
5 17:30 Voittaja ottelusta 4 – Häviäjä ottelusta 3

Kahdella voitolla 3.kierrokselle.