Turnausraportti M1 ”kotiturnauksesta”

| Aiheet: Uutiset

Miesten ykkösjoukkue järjesti kotiturnauksensa tällä kaudella Rovaniemen Keltakankaan liukkaalla parketilla sunnuntaina 26.01.2014. Turnauspäivän aamuna saatiin kuitenkin heti jobinpostia, kun edellisturnauksessa tehot 2+3 iskenyt joukkueen kapteeni Matti Autioniemi joutui keskittymään toimitsijatehtäviin alavartalovamman vuoksi, ja myös maalivahtiosastolle saatiin ikäviä uutisia kun Antti Ristimella jäi pois kuumeen vuoksi. Joukkue teki myös muutamia seuran sisäisiä pelaajasiirtoja siirtorajan umpeutumisen kynnyksellä, jonka seurauksena nuorisokaartista Juha-Pekka Koutaniemi sekä Niila Aikio pelaavat loppukevään isompien peliminuuttien perässä miesten kakkosjoukkueessa 5.divarissa.

Sitten itse peleihin. Ensimmäisessä ottelussa heti klo 10 vastaan asettui Kellon Lyönnin kakkosjoukkue. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa KeLy II vei pisteet lukemin 4-5 noustuaan tappioasemasta tasoihin ja loppuhetkillä ohi, joten kalavelkoja oli maksettavana sankokaupalla. Aikainen otteluaikataulu sekä Oulun seudun ulkopuolelle ulottunut pelimatka näytti olevan myrkkyä vastustajalle, sillä joukkue oli tavallista kapeammalla materiaalilla liikkeellä. No, eipä sillä väliä koska kentällähän ne pelit ratkotaan, joten ajatukset tiukasti omaan tekemiseen, jossa rehellisesti sanottuna on viime turnausten perusteella ollutkin paljon parannettavaa.

Maalihanat ottelussa avasi SBC Levi ja Juho Wesslin ajassa 02:28; Mika Paaso toimitti pallon viivasta maalille, josta se parin onnekkaankin pompun kautta tuli ”Wesselin” ulottuville maalin eteen ja pallo veskarin kainalon alta maaliin. Kaikki lasketaan ja syöttöpiste Ville ”Inttikundi” Virtaselle. 1. erä kokonaisuutena oli tasaista vääntöä, jossa Levin joukkue oli pallohallinnan puolesta niskan päällä vastustajajoukkueen puolustaessa tiiviisti ja kytäten vastaiskupaikkoja.

2. erän alussa ajassa 16:30 iski KeLy II; hyvä ajatus nopeasta pelinkäännöstä Levi-päädystä tyrehtyi harhasyöttöön keskialueelle ja vaihdon ollessa kesken sai vastustajan hyökkääjä kävellä vapaasti sektoriin sijoittaen pallon vasempaan ylänurkkaan, ja tilanteeksi 1-1. Viitisen minuuttia myöhemmin SBC Levi siirtyi ottelussa 1-2 -johtoon; Tuomas Trast taisteli keskialueella voiton laitaväännöstä, pallo keskiympyrän tuntumaan Kalle Kemppaiselle, jonka napakka rannelaukaus yllätti hieman maskissa olleen KeLy II-veskarin. Tasoitusmaali nähtiin ainoastaan reilu minuutti myöhemmin ajassa 22:33; hyvä syötönkatko omalla puolustusalueella vastustajan pelaajalta, nopea vastahyökkäys ja pallo etuylänurkkaan komealla laukauksella suoraan syötöstä.

Ottelu alkoi kääntyä Levin joukkueen eduksi vastustajan jalkojen käydessä entistä raskaammiksi. Ensin ajassa 25:27 Arttu ”Kurkkusalaatti” Ylitalo iski 2-3 -johto-osuman vastaiskusta Juha Autioniemen toimiessa syöttäjänä. Vain puolitoista minuuttia edellisestä ja johtoasema kasvoi jo kahteen maaliin; Levi-pakin laukaus viivasta maalille blokattiin, mutta irtopallossa oli ensimmäisenä Jaakko Tiuraniemi, joka hallitusti laukoi pallon Joonas Junnolan lantion kautta maaliin. 2-4 -tilanteessa myös 2. erätauolle.

3. erässä pelin henki oli selvä; järkevällä pelillä vastustaja pois parhailta paikoilta, pallonhallinta ja yleisesti ottaen fiksua johtoasemassa pelaamista. Vastustaja sai kuitenkin vielä 3-4 -kavennusmaalin aikaiseksi ajassa 40:08; Tuomas Nousiainen komennettiin jäähypenkille estämisestä, jonka vastustaja kuittasi vain sekuntia myöhemmin suoraan syötöstä laukauksella vapaalyönnistä. Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 43:08; Tuomas Trastilta katko keskialueella ja 2vs1-hyökkäys Tuomas Alaluusuan kanssa, joka päättyi parin keskinäisen syötön jälkeen kapteenin nauhaa kantaneen Alaluusuan kauden kymmenenteen maaliin, ja samalla loppulukemiksi 3-5.

Päivän toisen pelin vastustaja klo 18, oululainen Torbal, pelaa niinikään todella kapealla materiaalilla, mutta fiksusti puolustaen sekä terävästi vastahyökkäyksiä hyödyntäen on pystynyt kiusaamaan lähes poikkeuksetta kaikkia joukkueita sarjassa. Mainittu kapea materiaali ja sen myötä yksinkertaisesti väsähtäminen otteluissa/turnauksissa on kuitenkin ajanut vastustajajoukkueen taistelemaan putoamiskarsintapeleihin joutumista vastaan, joten panosta ottelussa oli yllin kyllin. Joukkueiden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi lukemiin 4-5 SBC Levin eduksi, ja ottelupaikkana oli tuolloinkin samainen Keltakankaan luistinrata.

Ottelun avausmaalin iski SBC Levi ajassa 13:46; Jaakko Tiuraniemi haki änkyräkiertoa viivassa, mutta pallo karkasi Joonas Harilalle, joka laukoi keskiympyrästä kaaripallon alanurkkaan Joonas Junnolan tehdessä hyvää maskipelaamista maalilla. Näistä lukemista myös 1. erätauolle.

2. erästä ei jäänytkään juuri kerrottavaa. SBC Levi hönki päälle hakien raivoisasti lisämaaleja, mutta tolpat sekä päin vastustajia suuntautuneet laukaukset pitivät lukemat muuttumattomina. Myös Torbalilla oli paikkansa, mutta Juhis Huttunen ei ollut ohitettavissa.

Seuraavaa tilastomerkintää saatiinkin odotella aina 3. erään asti. Ajassa 35:09 Torbal tasoitti tilanteeksi 1-1; laukaus puolen kentän jälkeen otti kimmokkeen Levi-pakin jalasta, ja löysi tiensä Juhis Huttusen käsien välistä epäonnekkaasti maaliin. SBC Levi istui ottelussa takaisin kuskin penkille ajassa 37:29; Juha Autioniemi laukoi viivasta matalan vedon, jonka Torbal-veskari pystyi vielä torjumaan, mutta kettuna kololla tai kärppänä maalilla oli T. Alaluusua, joka sivalsi irtopallon verkkoon ja peli nyt 1-2. Ratkaisun haju leijui voimakkaasti ilmassa vain 18 sekuntia myöhemmin SBC Levin maalatessa tilanteeksi jo 1-3; Hannu Molkojärven kiertovetoa parhaassa sektorissa häirittiin sen verran, että veto hieman epäonnistui, mutta löysi silti tiensä kassarin längistä verkon perukoille.

Viimeisen naulan Torbal-arkkuun naputti J. Harila ottelun toisella maalillaan; H. Molkojärvi ja J. Harila karkasivat ylivoimahyökkäykseen, josta Molkojärvi jälleen kerran epäitsekkäästi tarjoili syötöllä Harilalle paikan tyhjiin ja näistä paikoistahan ei mies tunnetusti erehdy. Peli nyt siis 1-4 pelikellon näyttäessä aikaa 41:31 ja loppuhetket olivat enää kosmetiikkaa.

Kaiken kaikkiaan ehjä esitys joukkueelta turnauksessa muutamaa pientä kauneusvirhettä lukuunottamatta, ja samalla selkeä tasonnosto pariin edelliseen turnaukseen verrattuna. Pisteiden valossa onnistumiset jakautuivat tällä kertaa tasaisesti ja kun voittojakin tuli kaksin kappalein, niin yleisesti ottaen onnistujia oli silloin joukkueellisen verran. Yksi nimi oli kuitenkin kotiturnauksessa ylitse muiden, sillä yksilöurheilija joukkuelajissa eli Juhis Huttunen maalin suulla oli molemmissa otteluissa itse varmuus ja takasi varmoilla otteillaan kenttäpelaajille hyvät lähtökohdat molempiin peleihin.

Valmennusjohdon kommentit:

”Vuoden ensimmäisen turnauksen heikkoja kohtia pyrittiin kehittämään tiukalla reenijaksolla. Heti aamusta sovittiin joukkueen kanssa yhteinen käsikirjoitus jota tullaan noudattamaan; nyt on aika oikaista matalikolle suuntautunutta kurssia ja erityisesti se, että kotiravintolasta ei kukaan poistu pisteet mukanaan. Onnistuimme alusta asti minimoimaan vastustajan mahdollisuudet olemalla aktiivinen jalalla ja haastamaan heitä ylhäältä asti. Pystyimme taas hyvään pallolliseen peliin, vaikka syöttöjen laatu on edelleen koko joukkueen päänvaiva. Pieni tauko peleistä aiheutti taas kentällä omat kummallisuutensa, joita pystyttiin kuitenkin petraamaan hyvin pelin aikana. Joukkueen asenne ja sitoutuminen oman raflan puolustamiseen toivat tärkeät kaksi pistettä, ja tästä oli hyvä lähteä valmistautumaan seuraavaan peliin.

Ennen toisen pelin alkua oli tiedossa vastustajan puolustusvoittoinen taktiikka, johon piti löytää lääkkeet. Pallonhallinta pysyi omalla joukkueella ja olimme aktiivisia, mutta luovuus jäi hieman lukkojen taakse emmekä päässeet purkamaan vastustajan tiivistä viisikkoa toivotulla tavalla. Puskimme liikaa palloa yksin ja laukaukset pysähtyivät kerta toisensa jälkeen vastustajan lihasmassaan, josta peli taas kääntyi omiin vauhdikkaasti. ’Joskus asiat näköjään pitää vääntää rautalangasta, sillä vaikka tiettyjä asioita korostettiin ennen peliä ja vielä pelin aikana, niin aina ei vaan uppoa…’ Taas kerran korostui kuitenkin kärsivällinen työ ja periksiantamaton asenne, jotka toivat lopussa tärkeät onnistumiset maalien muodossa ja sitä kautta täyden pistepotin.

Vaikka luovuuden puute ja tehottomuus hieman vaivasivatkin peleissä, niin viikonloppu oli kokonaisuutena positiivinen loppukautta ajatellen. Saatiin onnistumisia leveällä rintamalla ja ilme kirkastui monien naamalla pisteiden jäädessä omaan taskuun. Tästä on hyvä jatkaa.”

Rovaniemen turnauksen myötä syntyi odotetusti pieniä hajurakoja joukkueiden välille kun pelejä on jäljellä enää neljä kappaletta ja sarjapisteitä jaossa siis yhteensä 8. Lähtökohdat viimeisiin peleihin ovat kohtalaisen hyvät sarjakärjessä pisteen erolla olevalle SBC Leville, sillä niskaan huohottavan SBT Tornion sarjaohjelma viimeisten pelien osalta on jopa Levin joukkuettakin hieman hankalampi, joka ei tosin helpolta näytä sekään. Siksi täytyykin nostaa esiin musta lammas sijalta kolme, eli SC MuPa, jonka loppuohjelma on kärkikolmikosta selvästi helpoin. SC MuPan mahdollisuuksia heikentää hienoisesti kuitenkin kolmen pisteen ero sarjakärkeen, mutta tasapisteisiin Levin kanssa päätyessä joukkue on edellä keskinäisten otteluiden perusteella. Sen sijaan jos SC MuPa päätyy tasapisteisiin SBT Tornion kanssa, ovat puolestaan torniolaiset edellä keskinäisten pelien perusteella. Spekulointia ja pisteiden laskemista ennakkoon voisi jatkaa vaikka kesään asti, mutta ratkotaan pelit kentällä ja katsotaan kauden viimeisen sarjapelin jälkeen lopulliset sijoitukset. Sarjan 1. (suoran nousijan paikka) ja 2. (karsijan paikka) sijat ovat kuitenkin edelleen täysin auki, sillä keskikastin joukkueillakin on periaatteessa mahdollisuudet ilmoittatua vielä kärkikamppailuun mukaan sopivalla voittoputkella, joten kausi on saamassa hienon huipennuksen kahden viimeisen sarjaturnauksen myötä, ja joukkueet jotka itsensä kärkisijoille lopulta hinaavat ovat ne paikat takuulla ansainneet.

Kuvia SBC Levin peleistä turnauksessa: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.530777003650878.1073741826.120330484695534&type=1&l=31a807530d

Allekirjoittaneelle kotiturnauksesta jäi parhaiten mieleen seuraavat (Huom! Kyseessä on yksittäisen henkilön mielipide, eikä se edusta koko seuran näkemystä tai kantaa):

1. HaHen veskarin uskomaton taistelu tuulimyllyjä vastaan etenkin ensimmäisessä pelissä KeLy II:ta vastaan. Hienoja koppeja kerta toisensa jälkeen, mutta kenttäpelaajilta ei tullut tarpeeksi apuja, joten oli vain ajan kysymys ennen kuin peli repsahtaa. Ja sehän repsahti.

2. SC MuPa. Kapealla materiaalilla turnauksen läpi kolunnut sarjakolmonen saalisti kokeneiden konkareiden fiksun pelaamisen johdolla täydet 4 sarjapistettä Rovaniemeltä. Hatunnosto tästä suorituksesta.

3. AcA – HaHe -kohtaaminen ja sen (epä)urheilullinen puoli. Todella negatiivista mainosta lajille koko ottelu. Hävinneellä joukkueella ei taso saati jalka enää riittänyt tässä pelissä, mutta yrityksen puutteesta ei silti voi moittia. Sen sijaan ottelun voittaneen joukkueen provosointi heikompiaan kohtaan pelin aikana ei ollut millään tavalla hyvän urheiluhengen mukaista, eikä myöskään vastaantulijan roolissa olleen joukkueen provosoituminen pelin ollessa selvä. Kaikki pahemmankin ylilyönnin merkit roikkuivat ilmassa, mutta onneksi niiltä vältyttiin. On taito olla hyvä häviäjä, mutta on taito olla myös hyvä ja reilu voittaja. Peukku alas molemmille joukkueille tästä pelistä.

4. SBT Sahan voitto OFBC:sta. Sarjanousija-Sahan sijoitus sarjassa mietityttää. Pystyvät parhaana päivänä voittamaan kenet tahansa, mutta silti useimmat ottelut päättyvät niukkoihin tappioihin, minkä seurauksena joukkue on ajautunut alempaan keskikastiin juuri karsintaviivan yläpuolelle. Ottelussa OFBC:ta vastaan oli joukkueella ns. hyvä päivä, ja ansaittu voitto sahamiehille ehjällä esityksellä. OFBC-koutseilta taisi tulla kunnon läksytys pelaajilleen pelin jälkeen, sillä seuraavassa ottelussa SBT Torniota vastaan nähtiin aivan eri maailmasta oleva OFBC.

5. Turnauksen päätösottelu OFBC – SBT Tornio. Aivan huikea taistelu molemmilta joukkueilta. Vääntö kentällä oli rehtiä, mutta silti tunteet kävivät kuumina etenkin molempien joukkueiden valmentajilla. Tuomarilinja herätti jälleen voimakasta keskustelua sekä pelin aikana että sen jälkeen. Maaleja syntyi miltei tasatahtiin, ja lisäksi nähtiin tehokasta erikoistilannepelaamista ylivoimamaalien muodossa. Omiin silmiin sarjan hyvätasoisin ja kiivain kamppailu tähän asti, joka olisi voinut kääntyä kummalle joukkueelle tahansa.

Sarjapelit SBC Levin osalta jatkuvat Jatulissa Haukiputaalla sunnuntaina 16.02.2014, jolloin vastaan asettuvat NSB II Rovaniemeltä klo 15 sekä oululainen OFBC klo 17!