Päättäjäistunnelmia

| Aiheet: Uutiset

Miesten joukkueet olivat päättäneet kautensa jo aiemmin maaliskuussa, ja kun juniorit pelasivat viimeisen Lappi-Cup -turnauksensa 20.4 Sodankylässä, niin lauantaina 27.4.2013 päästiin viettämään seuran päättäjäisiä. Tapahtumapaikkana toimi Kylpylähotelli Levitunturin yhteydessä oleva kylpylän sali.

Päättäjäiset käynnistyivät klo 12 junioripelaajien taitokisoilla. Miesten kakkosjoukkueen kapteeni Ville Virtanen näytti vauhdikkaan esimerkkisuorituksen, jonka jälkeen juniorit päästettiin irti. Kannustushuudot ja sisäpelikenkien töminä täyttivät salin, kun nuoret taiturit kiersivät tötsärataa toinen toistaan vinhempaa vauhtia kellon mitatessa armotta aikaa.

taitokisa_alkamassa

Samaan aikaan kentän toisessa päässä oli mahdollisuus kokeilla laukauksensa painavuutta tutkaa vastaan. Junioreiden osuus huipentui tällä kertaa huikean jännittävään rl-kisaan, ja seuraavaksi luvassa olikin palkintojenjako. Seura palkitsi kilpailun parhaita seuraavasti:

Taitokisan voittajat
-C-jun: Kristian Karhula
-E-jun: Miro Periviita

Lämärikisan voittajat
-C-jun: Jarmo Filpus
-E-jun: Miro Periviita

RL-kisan voittajat
-C-jun: Henri Laakso
-E-jun: Matias Korhonen

Lisäksi seura palkitsi kuluneella kaudella kunnostautuneita pelaajiaan seuraavasti:

Seuran paras maalivahti
-C-jun: Kristian Karhula

Kehittynein junioripelaaja
-C-jun: Henri Laakso
-E-jun: Aaron Seppälä

Paras pistemies
-M1: Hannu Molkojärvi
-M2: Arttu Ylitalo

Ahkerin harjoittelija
-M1: Tuomas Alaluusua
-M2: Mikko Suomalainen
-C-jun: Eetu Peltonen
-E-jun: Miro Periviita

Joukkueen arvokkain pelaaja
-M1: Hannu Molkojärvi
-M2: Joni Niemelä
-C-jun: Oskari Junttila
-E-jun: Miro Periviita

Palkintopöytä

Palkintojenjaon jälkeen klo 14 käynnistyi neljän joukkueen kutsuturnaus, jossa mukana olivat tällä kertaa SBC Levi I, SBC Levi II, Ylläksen Nousu sekä Ivalon joukkueen poisjääntiä paikannut Team Rex. Peliaika turnauksessa oli 2x12min ja kentällä kerrallaan 1+5 pelaajaa. Turnauksessa pelattiin yksinkertainen sarja, jonka jälkeen sarjan kaksi parasta joukkuetta pelasivat vielä erillisen finaaliottelun.

P1050951

Turnauksen voittajaksi selviytyi lopulta SBC Levi I, joka kaatoi SBC Levi II:n finaalissa lukemin 3-0. Turnauksen parhaina pelaajina palkittiin jokaisesta joukkueesta maalivahdit eli:

Antti Ristimella/SBC Levi I
Heikki Tiainen/SBC Levi II
MV/Ylläksen Nousu
Kristian Karhula/Team Rex

Lisäksi turnauksen parhaina pistemiehinä palkittiin:

Hannu Molkojärvi/SBC Levi I
Ville Virtanen/SBC Levi II
#13/Ylläksen Nousu
Mikko Saarinen/Team Rex

Sekä koko turnauksen parhaana pelaajana palkittiin:

Tuomas Trast/SBC Levi I

Turnauksen palkintojenjaon jälkeen miesten ykkös- ja kakkosjoukkue siirtyivät jälkipeleihin sekä illanviettoon, eikä kommelluksitta selvitty tälläkään kertaa. Jätettäköön nämä tarinat kuitenkin toiseen kertaan. Kiitos kuluneesta kaudesta yhteistyökumppaneille, kilpakumppaneille, pelaajille sekä erityiskiitos päättäjäisjärjestelyihin osallistuneille!

Seurakuva

Kattava kuvakokoelma tapahtumasta löytyy seuran Facebook-sivulta.