Kevätkausi Los Tornadosin juhlaa!

| Aiheet: Uutiset

Kevätkausi huipentui huikaiseviin mitaliotteluihin jotka sisälsivät kaikki draaman ainekset. Taistojen tauottua mestariksi kruunattiin ehkä jopa hieman yllättäen Los Tornados. Hopeamitalit kaulaansa sai ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt Hanurisankarit. Pronssille itsensä punnersi lopulta BalleroCombo, kun taas Taaperot joutuivat tällä kertaa hyvästä taistelusta huolimatta tyytymään neljänteen sijaan.

Illan pelit aloitettiin pronssiottelulla, jossa vastakkain asettuivat kauden alla hallitsevien mestareiden ja edelliskauden jumbojoukkueen raunioille perustettu BalleroCombo ja sarjan tulokasjoukkue, taitopelaajia vilisevä Taaperot. Ottelu alkoi Taaperoiden täydellisessä komennossa, eivätkä Combon pelaajat ehtineet sitä kuuluisaa kissaa sanoa kun tulostaululla komeilivat Taaperoiden 4-0 -johtolukemat.

Tämän jälkeen Combon pelaajat kuitenkin nostivat sen kuuluisan kissan sille kuuluisalle pöydälle ja aloittivat uskomattoman kirin. Taaperoiden maalihanat tukkeutuivat, kun taas Combon ketsuppipullosta katosi korkki lopullisesti. Loppulukemat olivatkin Combolle näin ollen 7-4. Taaperoiden kunniaksi on kuitenkin mainittava, että joukkueen peli parani pitkin kautta, ja tulevaisuudessa heidän nimensä tullaan epäilemättä kaivertamaan voittopokaaliin jos toiseenkin.

Finaalissa vastakkain asettui kauden kaksi selvästi parasta joukkuetta. Runkosarjassa molemmat keräsivät 12 pistettä, mutta Hanurisankarit veivät voiton paremman maalieronsa turvin. Kauden alla kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen kertoimissa selvänä suosikkina kauteen lähtenyt Hanurisankarit halusi kirkastaa syksyisen hopeasijansa, ja päästä nostelemaan himoittua mestaruuspystiä. Los Tornados taas oli kauden todellinen musta hevonen, sillä ennen ensimmäistä pelikierrosta edes joukkueen olemassaolo ei ollut asiantuntijoiden tiedossa.

Mutta finaalin jälkeen ei piireissä varmasti ole enää yhtään toimijaa, joka ei tuntisi tätä sankariteon tehnyttä joukkuetta, tai sen gladiaattoreita. Los Tornadosin skouttaus oli tuottanut tulosta, ja joukkue pystyi tehokkaalla keskustan tukkimisellaan tyrehdyttämään Hanurisankarien pelätyn hyökkäysarsenaalin. Vaarallisimmat paikat nähtiinkin ennakkosuosikkien maalilla. Jari Jylhä venyi mitä akrobaattisimpiin pelastuksiin ja antoi Hanurisankareille mahdollisuuden voittoon. Finaalista kehkeytyi todellinen maalivahtien taisto, sillä toisessa päädyssä Vili Tammela oli myöskin maagisella pelipäällä, ja koppi tarttui kuin näpeissä olisi ollut pihkaa. Lopulta Los Tornadosin hallinta palkittiin, eikä Hanurisankareilla ollut sanan sijaa.

Päätösvihellyksen soidessa oli Los Tornados viimeistellyt kuusi maalia Hanurisankareiden kahta vastaan, ja näin sensaatio oli valmis. Los Tornados oli valloittanut menestyksen ja maineen korkeimman vuoren, ja voi kutsua itseään kevään 2012 salibandypuulaakimestariksi!

Onnittelut Los Tornados! Ja onnittelut ja kiitokset myös muille sarjan joukkueille. Kausi oli uskomaton, eikä olisi voinut huipentua paremmin.

Pelien jälkeisessä palkintoseremoniassa pistepörssin voittajana palkittiin BalleroCombon Tomi Nikula, joka tehtaili huimat pisteet 19+7=26. Nikula vei nimiinsä myös maalipörssin. Syöttöpörssin ykkössijan puolestaan jakoivat Hanurisankareiden Arttu Ylitalo ja BalleroCombon Mikko Saarinen, molemmilla 10 avustusta maaliin.
Parhaana maalivahtina palkittiin jo toista kertaa peräkkäin Heikki ”Kittilän Hextall” Tiainen.
Reilun pelaajan palkinnon puolestaan kuittasi BalleroCombon ihastuttava Heidi Nummisto.

Onnittelut palkituille!