TULEVAT OTTELUT

YHTEISTYÖSSÄ

FACEBOOK

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons
13 tuntia sitten
Lauantaina 4.5. kokoonnuttiin koko seuraväen voimin Kittilän urheiluhallille viettämään kauden 2023-2024 päättäjäisiä! 🏆

Tarjolla oli mestaruuskakkukahvit, sillä peräti viisi seuran joukkuetta (M1, P15, T14, T12 ja T10) voitti kuluneella kaudella mestaruuden omissa sarjoissaan. Lisäksi P12 sijoittui hienosti hopealle omassa sarjassaan! Herkulliset mestaruuskakut oli leiponut Pitopalvelu Tiukuvaara ja 200 henkilölle tilatut kakut upposikin makeisiin suihin ihan viimeiseen kakunmuruun asti. 😋

Päättäjäispäivän ohjelmaan kuului perinteiset juniorit vs vanhemmat -harjoitusottelut ja vaikutti siltä, että vanhemmat olivat harjoitelleet salaa, sillä juniorit joutuivat näyttämään parasta osaamistaan kaukalossa! Myös seuran aikuispelaajia nähtiin kaukalossa vahvistamassa vanhempien joukkueita aina tarpeen mukaan, joten liekö sieltä tullut se pieni, mutta ratkaiseva yliote kamppailuihin. 🤔

Päivän aikana pääsi kokeilemaan myös oman vedon kovuutta laukaisututkaan ja tarkkuuskisassa onnistujille oli tarjolla makeispalkinnot. 🍬

Kittilän kunnan liikuntasihteeri Juha Marletsuo kävi kertomassa liikuntatoimen terveiset ja onnittelut seuralle sekä menestystä saavuttaneille joukkueille. Lopuksi palkittiin kauden aikana kunnostautuneita pelaajia, valmentajia ja toimihenkilöitä. Upeat palkinnot toimitti tänäkin keväänä seuran pitkäaikainen yhteistyökumppani Kittilän Kello- ja Korukamari! 🏆

Erityismainintoina palkittiin Kittilälehden toimittaja Miika Sirkiä ansiokkaasta mediatyöstä kittiläläisen ja lappilaisen salibandyn eteen. Lisäksi palkittiin Jyrki Holopainen, joka toi osaamisellaan ja omalla panoksellaan uutta kipinää, innostusta ja näkyvyyttä seuralle sekä miesten joukkueelle. Kaksi vuotta ansiokkaasti seuran junioripäällikkönä touhunnut ja nyt sivuunjättäytyvä Sofia Broman palkittiin ja myös naisten kakkosdivarin pistepörssin voittanut naisten kakkosjoukkueen hyökkääjä Marjukka Silvennoinen palkittiin. 👏

Seuran nuorimmat juniori-ikäluokat, Sirkan kerholaiset sekä perhesählyryhmäläiset palkittiin hienoilla osallistumismitaleilla muistoksi kuluneesta kaudesta jo aikaisemmin viikolla. 🏅

Kiitokset seuran puolesta kaikille päättäjäistapahtumaan osallistuneille ja kiitos yhteistyökumppaneille, pelaajille, toimihenkilöille, huoltojoukoille, kannustajille ja tietysti myös kilpakumppaneille huikeasta salibandykaudesta! Juniorijoukkueet jäävät nyt kesätauolle, mutta seuraavan kauden valmistelut on jo aloitettu taustoilla. Tulevan kauden kuvioista lisää juttua hieman myöhemmin! 👀

Lista kaikista palkituista:

1. Vuoden tsemppari

PT8 Aino Rantakokko
P10 Heikki Rajanen
P12 Renne Välitalo
P15 Verneri Suomela
T10 Telma Auer
T12 Sofia Lantto
T14 Sara Lantto

Naiset II Kerttu Hurtig
Naiset Anna Pälä
Miehet Hannu Molkojärvi

2. Ahkerin harjoittelija

PT8 Juuso Jauhojärvi
P10 Leo Pantsar
P12 Eino Myllylä
P15 Oleksi Tavi
T10 Melissa Virtanen
T12 Veera Jyrä
T14 Iina Willström

Naiset II Jonna Löf
Naiset Pirkko Raittinen
Miehet Tero Kylä-Kaila

3. A Kehittynein pelaaja

PT8 Toivo Kreuzhuber
P10 Severi Kangas
P12 Aarne-Olavi Tamminen
P15 Aleksi Mantovaara
T10 Lumia Eskelinen
T12 Vanessa Eskelinen
T14 Kristiina Jauhojärvi

3. B Paras pelaaja
Naiset II Marjukka Silvennoinen
Naiset Iines Kärkölä
Miehet Eetu Rantatalo

4. Vuoden tyttöpelaaja Olivia Willström
5. Vuoden poikapelaaja Santeri Moilanen
6. Vuoden naispelaaja Pirkko Raittinen
7. Vuoden miespelaaja Otto Haapalahti

8. Paras maalivahti Anni Similä
9. Paras puolustaja Mikko Heiskanen
10. Paras hyökkääjä Juha-Pekka Koutaniemi
11. Paras pistehenkilö Juha-Pekka Koutaniemi (25+15 = 40p)

12. Paras juniorivalmentaja Inka Jesiöjärvi
13. Paras aikuisvalmentaja Petri Palovaara
14. Ahkerin talkoolainen Pirkko Raittinen

15. Vuoden seura-aktiivit Joni Fredman, Katja Reponiemi, Suvi Willström ja Inka Jesiöjärvi

16. Paras joukkue Miesten edustusjoukkue

17. Rajapyykit
100 ottelua Maiju Takala, Henna Kuru, Iida-Maria Kilpeläinen, Maria Haavikko, Essi Kosunen ja Jaakko Sattanen
100 tehopistettä Juho Wesslin
25 voittoa (mv) Anni Similä

18. Erityismaininnat Miika Sirkiä, Jyrki Holopainen, Sofia Broman ja Marjukka SilvennoinenImage attachmentImage attachment+Image attachment

18. Erityismaininnat Miika Sirkiä, Jyrki Holopainen, Sofia Broman ja Marjukka Silvennoinen
... Näytä lisääNäytä vähemmän

4 päivää sitten
Huomenna lauantaina pistetään salibandykausi 2023-2024 pakettiin kauden päätöstapahtuman merkeissä urheiluhallilla, mutta tänään perjantaina kokoonnuttiin suunnittelemaan jo ensi kautta 2024-2025 junioritoiminnan osalta!

Tehtiin laskelmia, hahmotelmia, suunnitelmia, pohdintoja ja nimilistoja. Ja samalla todettiin, että meillähän on jo miltei yhtä paljon tyttöharrastajia junioreissa kuin poikaharrastajiakin! 🤩 Muutama vuosi taaksepäin koko seuran tyttöpelaajien määrän pystyi laskemaan kahden käden sormilla, mutta nyt ei riitä enää kahdeksankaan käden sormet. 🐙 

P.s.Jos olet kiinnostunut juniorivalmennuksesta ensi syksynä, niin laitahan viestiä tai jätä kommentti alle, niin otamme yhteyttä! Meillä näyttäisi olevan parille huipputyypille paikka avoinna. 🙌

5 päivää sitten
NIPPU ISOJA RAJAPYYKKEJÄ RIKKI KEVÄTKAUDELLA!

Miesten edustuksen #22 Jaakko Sattanen rikkoi 100 pelatun ottelun rajapyykin seurassa kevään pudotuspelien aikana! Kaudella 2015-2016 17-vuotiaana ensimmäiset aikuisten pelinsä pelannut monipuolinen luottomies on summannut 101 ottelussa tehopisteet 18+25 = 43  ja 22 jäähyminuuttia. 

Onneksi olkoon Jaakko, olet huikea! 👏

---

Miesten edustuksen #25 Juho Wesslin ylitti kevään pudotuspelien aikana 100 tehopisteen rajan! Kaudella 2013-2014 Levi-uransa aloittanut Wesse löytyy seuran kaikkien aikojen tehopistetilastosta nyt sijalta 12 ohitettuaan #10 Juha Pastori Autioniemen. Juhon tehot 152 otteluun ovat 58+52 = 110 ja vain 18 jäähyminuuttia.

Onneksi olkoon Wesse ja lisää puita uuniin! 🥳

---

Naisten kakkosjoukkueen pitkäaikainen kapteeniston jäsen ja valmennuksen luottopeluri #11 Essi Kosunen ylitti niin ikään 100 ottelun rajapyykin kevätkauden aikana! Kaudella 2017-2018 Levi-paidassa aloittanut Essi on tehnyt nyt 107 otteluun tehopisteet 33+16 = 49 ja 14 jäähyminuuttia!

Onneksi olkoon Essi, mahtavaa tekemistä! 🙌Image attachmentImage attachment

NIPPU ISOJA RAJAPYYKKEJÄ RIKKI KEVÄTKAUDELLA!

Miesten edustuksen #22 Jaakko Sattanen rikkoi 100 pelatun ottelun rajapyykin seurassa kevään pudotuspelien aikana! Kaudella 2015-2016 17-vuotiaana ensimmäiset aikuisten pelinsä pelannut monipuolinen luottomies on summannut 101 ottelussa tehopisteet 18+25 = 43 ja 22 jäähyminuuttia.

Onneksi olkoon Jaakko, olet huikea! 👏

---

Miesten edustuksen #25 Juho Wesslin ylitti kevään pudotuspelien aikana 100 tehopisteen rajan! Kaudella 2013-2014 Levi-uransa aloittanut "Wesse" löytyy seuran kaikkien aikojen tehopistetilastosta nyt sijalta 12 ohitettuaan #10 Juha "Pastori" Autioniemen. Juhon tehot 152 otteluun ovat 58+52 = 110 ja vain 18 jäähyminuuttia.

Onneksi olkoon Wesse ja lisää puita uuniin! 🥳

---

Naisten kakkosjoukkueen pitkäaikainen kapteeniston jäsen ja valmennuksen luottopeluri #11 Essi Kosunen ylitti niin ikään 100 ottelun rajapyykin kevätkauden aikana! Kaudella 2017-2018 Levi-paidassa aloittanut Essi on tehnyt nyt 107 otteluun tehopisteet 33+16 = 49 ja 14 jäähyminuuttia!

Onneksi olkoon Essi, mahtavaa tekemistä! 🙌
... Näytä lisääNäytä vähemmän

5 päivää sitten

LIFT-liigan pelit jatkuvat huomenna perjantaina 3.5. kuuden ottelun kierroksella urheiluhallilla ja viime viikolla huilanneet VTKPA, Agnico Eagle ja üllätüsmestarisuosikki(?) Pellijärven Pinnistelijät pääsevät irti! 👀

Kahviossa Herkku-Pirkon konditorian antimia ja tuoretta kahvia tarjolla! Maksu käteisellä tai Mobilepaylla. Tervetuloa katsomaan pelejä ja kannustamaan kavereita! ☕🥯

Pe 3.5.

19:05 Löylyttäjät – Agnico Eagle
19:35 VTKPA – Team RunGi
20:05 B2B Benders – Agnico Eagle
20:35 PelPi – Team RunGi
21:05 Löylyttäjät – VTKPA
21:35 B2B Benders – PelPi

---

Avauskierroksella ei vielä suurempia yllätyksiä nähty, vaikka kärkikahinoihin ennakoiduista joukkueista RunGi joutuikin tiukoille sekä Löylyttäjien (3-2) että Bendersin (3-3) kanssa. Viime kevään finaalijoukkueiden kohtaamisessa draamaa riitti loppusekunneille asti, sillä RunGi onnistui tasoittamaan ottelun vain kaksi sekuntia ennen päätössummeria. Bendersin maalivahti Juho Huotarille komea nollapeli ottelussa PaPaa vastaan (2-0). 🔒

Pistepörssin kärkipaikkaa pitää hallussaan PaPan Henna Kuru pistein 4+2 = 6! 🔥

Avauskierroksen tulokset, pistepörssi ja sarjataulukko: sbclevi.fi/seura/tapahtumat/salibandypuulaaki/

Videokooste avauskierrokselta: Miika Sirkiä/Kittilälehti
... Näytä lisääNäytä vähemmän

Lataa lisää

YOUTUBE

Maalikooste: SBC Levi - Santa's United III 11-3 | Urheiluhalli, Kittilä 13.4.2024
Maalikooste: Santa's United III - SBC Levi 4-7 | Ounasrinne, Rovaniemi 12.4.2024
Maalikooste: AC Ressut - SBC Levi 4-4 | Keltakangas, Rovaniemi 7.4.2024
Maalikooste: SBC Levi - AC Ressut 15-0 | Urheiluhalli, Kittilä 6.4.2024