2006-2007

Mitalisadetta Kittilään salibandyssa

Salibandyn Lappi-Cupin viimeisessä osaturnauksessa Rovaniemellä oli jaossa vielä yhdeksän kappaletta poika- ja tyttöikäluokkien mestaruuksia. Kittilästä osallistui tällä kaudella neljä joukkuetta turnauksiin: Slämmärit, De Wills, Hard Girls ja Pallosalama. De Willsin ja Pallosalamien jännitys tiivistyi viimeiseen turnaukseen, sillä matemaattiset mahdollisuudet hyvällä menesteyksellä oli tuoda kaksi ”poikaa” Kittilään.

B-tyttöjoukkue De Wills selvisi viimeisenkin turnauksen voittoon, jolloin sen olisi pitänyt riittää kultaan, mutta toisin kävi, sillä turnauksen toiseksi tulleen joukkueen yhteenlasketut pisteet ylsivät pisteen marginaalilla kultaan, ja De Willsin oli tyytyminen kolmella osaturnausvoitolla hopealle. Näin se ensimmäinen turnaus nousi sittenkin ratkaisevaksi, mutta usein todettu ”hoppee ei ole häppee” nosti tunnelmaa joukkueen sisällä.

Toisen pystin metsätys F-poikien Pallosalamalta ei jättänyt ketään kylmäksi. Joukkue jyräsi vastustajat toinen toisensa jälkeen tappioasemastakin Lappi-Cupin kultaan tuoden näin pystin hentoisin käsin Kittilään. Riemu joukkueen sisällä oli sanoinkuvaamaton, kun tavoitteen saavuttaminen onnistui niin sanotusti hihat käärittyinä, taistelutahtoa uhkuen. Pallosalama-joukkueesta kuulemme vielä tulevinakin vuosina, sillä tämä pysti ei varmaankaan jää joukkueelta viimeiseksi.

B-poikien Slämmärit pelasivat tasaisen eleettömästi, vaikka harjoittelemattomuus näkyi ottelussa pallon pomppimisina ja liikkeen vähyytenä. E-tyttöjen Hard Girls vastaavasti on tällä kaudella ryhdistäynyt ja nyt voidaan jo puhua joukkueesta ja lupaavasta tulevaisuudesta, sillä harjoittelutahti on parantunut selvästi. Salibandykauden viimeinen koitos on toukokuussa järjestettävä Tampereturnaus, johon on ilmoittautunut kaksi joukkuetta Kittilästä.

Joukkueet kiittävät menestyksekkäästä kaudesta tukijoita, talkoolaisia, pyykinpesijöitä, autonkuljettajia ja muita etenkin päättäjätasolla nuorisotyöhön myönteisesti suhtautuvia!

Kuvassa hopealle taistellut B-tyttöjen De Wills: Eija Vaittinen, Milla Isohanni, Johanna Heikurainen, Pipsa Alapuranen, Henna Rauhala, Minna Leppänen, Heidi Rauhala, Maiju Takala, Niina Kallojärvi, Maaret Laakso

Kuvassa F-poikien mestarijoukkue Pallosalama: Perttu Pumpanen, Turkka Pumpanen, Vili Junnola, Misa Tammela, Emppu Poikela, Joona Seurujärvi, Jyri Keskiniva, Jaakko Sattanen, valm. Henna Rauhala, Minna Leppänen, jj. Petri Pumpanen

-V-MJ