Tommi Keränen jatkaa miesten edustuksen valmentajana!

| Aiheet: Uutiset

Ensimmäistä kauttaan SBC Levin miesten edustusjoukkueen valmentajana toimiva Tommi Keränen on solminut seuran kanssa 1+2-vuotisen jatkosopimuksen.

Työkiireittensä vuoksi vasta marraskuun lopulla joukkueen mukaan kunnolla päässyt Keränen on ollut selkeä vahvistus joukkueen valmennusryhmään ja pelaajilta saatu palaute kauden aikana on ollut pelkästään positiivista.

”Yhdessä kaudessa ei ihmeitä saada vielä aikaan, vaan matka on vasta alussa. Joukkueen pelaajarunko on kehityskelpoinen ja pelaajat ovat osoittaneet olevansa halukkaita oppimaan uutta.

Osa pelaajista on ottanut isoja harppauksia eteenpäin jo tämän kauden aikana ja olen tyytyväinen myönteiseen ilmapiiriin mikä joukkueessa vallitsee. Seuran toiminta on ollut hyvin avointa ja vuorovaikutteista, joten päätös jatkosta syntyi vaivattomasti”, kommentoi Keränen.

”Tommi Keräsen jatko seurassa oli meille itsestäänselvyys. Pelaajat ovat ottaneet Tommin tuomat opit loistavasti vastaan eikä luotto koko valmennusryhmään (Keränen-Laakkonen-Vilén) ole horjunut missään vaiheessa, vaikka pelillisesti ensimmäinen kausi 2.divaritasolla on ollut odotetun haastava. Valmennuksen osalta ensimmäiset palapelin palat on lyöty nyt lukkoon.

Myös pelaajasopimustilanne näyttää jo tässä vaiheessa varsin valoisalta ensi kautta ajatellen, sillä nykypelaajista 15 pelaajaa on ilmoittanut jatkavansa joukkueessa. Lisäksi muutaman pelaajan tilanne on auki vielä työ- ja opiskelukuvioista johtuen”, kertoo toiminnanjohtaja Tuomas Similä.