Naisille ja junioreille onnistumisia viikonlopun peleissä

| Aiheet: Uutiset

SBC Levin naisten joukkueet matkustivat tänään sunnuntaina 29.01.2017 ensimmäistä kertaa tälle kaudelle Ouluun! Bussi starttasi Leviltä aikaisin aamulla jo kello 04:30, mutta tunnetusti aikainen poro jäkälän löytää.

Nallisportissa pelatuissa peleissä Naiset I päihitti HaHe II:n Haukiputaalta 8-1 ja Oulun Dynamon maalein 5-1, eli maukas 4p ryöstöretki jälleen ja sen myötä hitusen verran lyhyemmän tuntuinen kotimatka.

Naiset II hävisivät ensimmäisen pelinsä Santa’s United III:lle maalein 1-3 ja toisessa pelissä kärkijoukkue Merikoski SBT Oulusta oli parempi 1-5.

Naiset I jatkaa edelleen taistelua sarjan kärkisijoista, sillä joukkue on nyt toisena kaksi pistettä Merikoski SBT:tä jäljessä, kun kuusi ottelua on enää pelaamatta. Kärkijoukkueet Merikoski SBT ja SBC Levi kohtaavat sarjan ehdottomassa huippuottelussa la 11.02.2017 Kittilän urheiluhallilla klo 18:00!

N3D-tulokset ja tilastot: http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/naisten-3-divisioona-ps-n3d-12/1550

Myös seuran juniorijoukkueita oli viikonloppuna pelillä, kun lauantaina 28.01.2017 pelattiin Kemin Lappi-Cup-turnaus.

Kittilästä lähdettiin tällä kertaa liikkeelle viiden juniorijoukkueen voimin. C-tytöt ja F-pojat voittivat omat sarjansa näytöstyyliin ja jatkavat omien ikäluokkiensa kärjessä, mutta C-, D- ja E-pojat jäivät tällä kertaa täpärästi mitalisijojen ulkopuolelle.

Hieno ja antoisa reissu kuitenkin, joten siitä kiitos valmentajille sekä taustajoukoille! Juniorijoukkueitten pelit jatkuvat la 11.03.2017, kun Lapin Mestaruussarja jatkuu Kittilän osaturnauksella.

P.s Erityiskiitos myös yhteistyökumppanillemme Liikenne-Pasma Oy:lle kuluneesta viikonlopusta, joka jälleen kerran hoiti kaikki joukkueemme perille turvallisesti ja aikataulussa.