Yhteenveto kaudesta 2015-2016

| Aiheet: Uutiset

Monella tapaa ikimuistoinen salibandykausi 2015-2016 vetelee viimeisiään. Salibandyperheemme jatkoi kasvuaan ja jäsenmäärä ylitti ensimmäistä kertaa 200 jäsenen rajapyykin (kokonaisjäsenmäärä nyt noin 250). Joukkueita seurassa oli enemmän kuin koskaan aiemmin, kun myös naisten kilpatoiminta käynnistyi seurassa kahden joukkueen voimin. Junioripuolella rikottiin aikuisten tapaan kaikki ennätykset sekä harrastaja- että joukkuemäärien suhteen.

Kilpatoimintaan osallistuneista seuran joukkueista peräti kahdeksan joukkuetta sijoittui sijoille 1-3 omissa sarjoissaan.

MIESTEN EDUSTUSJOUKKUE aloitti ensimmäisen kautensa Pohjois-Suomen 3.divisioonassa, ja eteni nousijajoukkueena lähes sensaatiomaisesti aina nousukarsintapeleihin asti sijoituttuaan huipputasaisessa sarjassa toiseksi. Valmennus Tuomas Laakkonen, Vesa-Matti Ruismäki ja Ville Vilén.

MIESTEN KAKKOSJOUKKUE aloitti neljännen kautensa 5.divarissa. Edelliskauden pohjanoteerauksen jälkeen joukkue nousi ja nostettiin jaloilleen. Lopputuloksena komeasti sarjan toinen sija, joka oikeutti osallistumaan myös nousukarsintapeleihin. Valmennus Marko Huhtamella.

NAISTEN EDUSTUSJOUKKUE aloitti ensimmäisen kautensa 3.divarissa. Ensimmäistä kertaa koskaan kilpasarjassa pelannut joukkue pystyi kaatamaan kertaalleen kaikki kilpakumppaninsa sijoittuen lopulta lohkossaan neljänneksi. Valmennus Veikko Yliranta.

NAISTEN KAKKOSJOUKKUE aloitti ensimmäisen kautensa 3.divarissa. Joukkue taisteli loppuun asti sarjan kärkisijoista, mutta jäi lopulta pisteen erolla sijalle kolme. Valmennus Tuomas Laakkonen.

C-POJAT sijoittuivat omassa sarjassaan Lappi-Cupissa viidenneksi. Suurin osa joukkueesta siirtyy ensi vuonna B-ikäluokkaan ja osa jo miestenkin joukkueisiin. Valmennus Marko Huhtamella.

D-POJAT sijoittuivat omassa sarjassaan Lappi-Cupissa toiseksi. Komean nousujohteisen kauden pelanneen joukkueen edellä oli ainoastaan vastustajajoukkue, joka peluutti yli-ikäisiä pelaajia ja diskattiin. Kertyneet pisteet jäivät kuitenkin jostain syystä voimaan, joten poikien pisteet riittivät sijalle kaksi. Valmennus Marko Huhtamella.

E-POJAT nappasivat omassa sarjassaan Lappi-Cupissa hopeaa. Joukkue pelasi suurimman osan kaudesta kahdella joukkueella; SBC Levi Sininen ja SBC Levi Valkoinen. Valmennus Jaakko Sattanen.

F-POJAT sijoittuivat omassa sarjassaan Lappi-Cupissa toiseksi. Joukkue oli tasapisteissä mestarijoukkueen kanssa, mutta vastustajalla oli yksi turnausvoitto enemmän. Valmennus Eetu Peltonen.

G-POIKIEN ryhmän koko kasvoi koko kauden ajan, ja parhaimmillaan joukkueen mukana harjoitteli 20 innokasta 6-7-vuotiasta tulevaisuuden tähteä. Valmennus Juuso Laitinen.

C-TYTÖT sijoittuivat Lappi-Cupissa kolmanneksi, kun joukkue jäi vain pisteen verran hopeasijasta. Osa tytöistä harjoittelee jo naisten joukkueiden mukana. Valmennus Juuso Laitinen.

D-TYTÖT sijoittuivat Lappi-Cupissa kolmanneksi. Joukkueella oli yhtä paljon pisteitä kuin toiseksi tulleella, mutta sijoituksen ratkaisi turnausvoittojen määrä, joita vastustajalla oli yksi enemmän. Valmennus Roosa Sarajärvi ja Iida Poikela.

F-TYTTÖJEN ryhmä aloitti toimintansa syksyllä, ja kauden mittaan pelaajamäärä kasvoi mukavasti. Vielä kevään viimeisillä harjoituisvuoroilla kävi uteliaita uusia tyttöjä tutustumassa lajiin. Valmennus Erica Niemelä.

Tapahtumia kauden mittaan riitti yllin kyllin. Kesällä pelattiin Suomen pohjoisin Katusählyturnaus, syksyllä koulujen välinen salibandyturnaus, lisäksi sarjaturnauksia ja karsintapelejä pelattiin kasapäin kauden aikana. Tyhjiä viikonloppuja ei kalenterissa juurikaan ollut.

Jokaisesta pelistä, tapahtumasta, joukkueesta, jopa pelaajasta riittäisi yllin kyllin kerrottavaa. Tappion ja epäonnistumisen tuskaa, onnistumisen ja voiton riemua. Joukkue- ja seuratasolla koettiin isoja onnistumisia kauden mittaan, mutta paljon jäi myös parannettavaa. Kaiken kertomiseen ei kuitenkaan taida riittää aika, tila saati lukijan kärsivällisyys.

Loppuun KIITOKSET vielä kertaalleen yhteistyökumppaneillemme, vastustajajoukkueille, pelaajille, toimihenkilöille, valmentajille ja kaikille jollain tapaa seuran toiminnassa mukana olleille. Kausi 2015-2016 jää historian kirjoihin SBC Levin osalta kaikkien aikojen ikimuistoisimpana kautena… kunnes kausi 2016-2017 käynnistyy ja kirjoitetaan taas uudenlaista historiaa! ;)

P.s Miesten edustuksen osalta on paljon uutisoitavaa, sillä kauden 2016-2017 valmistelut ovat jo hyvällä mallilla. Lähipäivinä uutisoidaan lisää, eli stay tuned!

27042016-2