Tuloksia viikonlopulta

| Aiheet: Uutiset

Miesten kakkosjoukkue avasi sarjakautensa Kuusamossa lauantaina 21.9. 3-2 -voitolla Enontekiön KäKiä vastaan. Voittomaali syntyi makoisasti alivoimalla ottelun viimeisellä peliminuutilla.

Päivän toisessa pelissä turnauksen isäntäjoukkue Kuusamon Pallo-Karhut oli parempi lukemin 4-8 pitkälti vahvan aloituksensa ansiosta iskemällä 4 maalia ensimmäisen 10 peliminuutin aikana. Mikko Suomalainen teki kauden avausturnauksessa tehot 2+0, ja lisäksi Tuomas Uusi-Illikainen, Juha-Matti Ulkuniemi, Joni Niemelä ja Keijo Alila iskivät pisteet 1+1 mieheen.

”Suunta on oikea. Lisää vaan harjoittelua niin saadaan joukkueen yhteispeli toimimaan paremmin. Ensimmäistä kertaa miesten peleissä pelanneet juniori-ikäiset Olli Yli-Suvanto ja Kristian Karhula ovat erinomainen lisä joukkueeseen, ja tuovat kaivattua lisäleveyttä pelaajamateriaaliin. Toisen pelin tappiosta huolimatta onnistumisia tuli laajalla rintamalla, ja kunhan hetkelliset nukahtelut kentällä sekä henkilökohtaiset virheet saadaan karsittua vähemmäksi, niin ollaan jo pitkällä”, kommentoi pelaajavalmentaja Kepu Alila 5.divarin A-lohkon ensimmäistä sarjaturnausta.

Miesten ykkösjoukkue jäi pisteittä Suomen Cupin 2. kierroksella Ilmajoella 21.-22.9 pelatussa turnauksessa. Lauantain ensimmäisessä pelissä pysyttiin Nibacosin (2.div) mukana puolitoista erää tilanteessa 0-2, mutta loppua kohti ero venähti selvemmäksi, ja taululla lopulta selkeät lukemat 0-8 vastustajalle.

Lauantain toisen pelin valmistautuminen epäonnistui aikalailla täydellisesti, ja vastustaja SB Vaasa II (2.div) käveli taululle 1. erätauon lukemiksi 1-5 sekavien vaiheiden jälkeen. Päätössummerin soidessa tulostaululla lopulta lukemat 3-11.

Sunnuntain ensimmäinen peli klo 10 toi vastaansa isäntäjoukkue ISB:n (2.div). 1. erä päättyi 1-1, mutta 2. erässä ISB nykäisi hieman etumatkaa ja päätöserään lähdettiin 2-4 -lukemista. Ottelun viimeisellä minuutilla vastustaja iski vielä kahdesti, joten loppulukemat tulostaululla 2-6.

Klo 13 tamperelaista Soittorasia IV:ää (3.div) vastaan käyty ottelu käynnistyi tasaisissa merkeissä, ja 1. erätauolle siirryttiin 0-0 -lukemissa. Raskas reissu alkoi kuitenkin näkyä kentällä pikku hiljaa, ja henkilökohtaiset virheet käänsivät pelin vastustajan eduksi. Toinen erä vastustajalle 0-2, ja koko peli lopulta 3-6.

Vastustajat turnauksessa olivat ennakoidun kovatasoisia, ja lisäksi muutamien Levi-pelaajien vähäinen harjoitusmäärä näkyi paikoitellen turhan räikeästi kentällä tiukoissa tilanteissa helppoina pallonmenetyksinä sekä karkeina harhasyöttöinä, ja keskustelut turnauksen jälkeen joukkueen kesken toivat yksimielisesti ilmi ettei aivan parhaimpaan pystytty tällä kertaa.

Turnauksen onnistujia Levin joukkueesta olivat maalivahti Antti Ristimella, kapteeni Matti Autioniemi joka iski tehot 3+0 sekä Juho Wesslin kahdella maalillaan, jolle pelit sekä pisteet olivat samalla ensimmäiset Levi-paidassa.

Miesten ykkösjoukkueen sarjapeleihin valmistava kausi päättyy siis tappiollisissa merkeissä, mutta toisaalta vastustajat ovat olleet pääasiassa 2.-3.divarijoukkueita, joten omiin sarjapeleihin päästään lähtemään luottavaisin mielin. Pohjois-Suomen 4.divarin B-lohko käynnistyy Torniossa sunnuntaina 29.9., jolloin vastaan asettuvat Ac Absinthe Oulusta, sekä NSB II Rovaniemeltä.

Valmennusjohdon kommentit Suomen Cupin 2. kierroksen peleistä:

”Viikonlopun pelillinen anti oli mollivoittoinen. Ensimmäisen päivän vastustajat olivat selvästi edellä jokaisella osa-alueella ja olimme jatkuvasti pinteessä. Pelaajien tekeminen ja sitoutuminen sovittuihin asioihin kentällä pelin aikana tahtoi unohtua ja henkilökohtaisella tasolla ei onnistumisia tullut. Yhdessä kuitenkin sovittiin että tehdään päivälle hyvä päätös, josta on helpompi jatkaa toiseen pelipäivään ja siinä myös onnistuttiin. Vaikka SB Vaasa II iski taululle rumat lukemat, oli 3. erän asenne ja tekeminen huomattavasti parempaa ja näin luotiin itselle helpommat lähtökohdat sunnuntaille.

Sunnuntain peleissä alkoi pelaajien yhteinen ajatus jo löytyä ja pelillisesti pystyimme selkeästi parempaan kuin aikaisemmin. Vaikka vastustajien taitotaso ja vauhti oli jälleen selvästi meitä edellä, pystyimme joukkueena hyvin haastamaan vastustajat ja saimme luotua maalipaikkojakin, mutta tällä kertaa ei palloja saatu verkon perukoille riittävän tehokkaasti. Viimeisessä pelissä pystyimme haastamaan tamperelaisen Soittorasia IV:n hyvin ja taistelimme pitkään pisteistä; onnistuimme erinomaisesti puolustamaan heidän avauspelinsä tehottomaksi ja pelin edetessä saimme myös juonenpäästä kiinni hyökkäyspelaamiseen, mutta edelleen meitä vaivasi hienoinen tehottomuus maalinteossa. Peli oli tasaista, mutta henkilökohtaisella tasolla hävityt 1vs1-tilanteet käänsivät pelin lopulta vastustajalle.

Saimme taas rutkasti kokemusta kovista peleistä ja näimme hieman erilaisia joukkueita ja pelitapoja. Kokonaisuudessaan viikonloppu oli erittäin positiivinen kokemus; harvoin joukkueen kanssa tälläisiä reissuja pääsee tekemään. Tämänkaltaiset reissut kasvattaa. Konkariosasto antoi itsestään tuttua ja varmaa pelillistä antia. Ilon aiheita antoi joukkueen nuoriso-osasto, jotka kasvoivat pelaajina viikonlopun aikana huomattavasti. Ville Virtanen otti vastuuta tiukassa paikassa pelillisesti ja pyrki johtamaan joukkoja kentällä erinomaisella asenteella. Juha-Pekka Koutaniemi, Arttu Ylitalo ja Juho Wesslin pystyivät pelaamaan tasaisesti läpi viikonlopun ja tuomaan hyvin esille omia vahvuuksiaan. Iso hatunnosto myös jokaisessa pelissä kovan urakan eteen joutuneelle maalivahti Antti Ristimellalle, joka esitti erinomaisia otteita pelistä toiseen.

Tulevana viikonloppuna alkaa meidän todellinen mittari kun Pohjois-Suomen 4.divarin B-lohko käynnistyy. Sinne joukkue on asettanut tavoitteita ja se mielessä pitäen on tehty töitä. Suomen Cupin pelit antavat vauhdikkaan lähtökohdan kaudelle; nyt tiedetään aika hyvin missä mennään ja voi olla luottavaisin mielin joukkueen tekemisen suhteen.”

SBC Levin Cup-karavaani kääntää keulansa takaisin kohti pohjoista. Kiitokset kuitenkin vielä Suomen Cupin 2. kierroksen peleistä isäntäjoukkue ISB:lle sekä muille vastustajille, ja menestystä 3. kierroksen jatkopeleihin SB Vaasa II:lle sekä Nibacosille!